Pelastaja ojentaa kätensä silittääkseen valtavaa leopardia – saa vastaukseksi uskomattoman reaktion

Vain koska eläin on iso ja näyttää pelottavalta, ei se tarkoita, ettei sekin voisi olla kokenut kovia elämässä.

Tieto siitä, että tuhansia villieläimiä ympäri maailman asuu ihmisten lemmikkeinä ja niitä kaltoin kohdellaan on täysin hyväksymätöntä. Taistelu eksoottisia lemmikkejä haalivia ihmisiä vastaan jatkuu kaikkialla, mutta se on yhä kaukana voitetusta.

Tästä huolimatta voimme kuitenkin löytää kirkkaita toivon pilkahduksia myös tämän taiston keskeltä. Otetaan esimerkiksi Voodoo, joka on Cedar Cove Tiger Parkin pelastama afrikkalainen leopardi…

Kuva: Youtube/Cedar Grove Tiger Park

Voodoo on iso kissaeläin ja pitäisi olla itsestään selvää, ettei tällaista otusta kuulu pitää vangittuna häkissä.

Se on joutunut kärsimään elämässään, sillä sen edelliset omistajat yrittivät käyttää sitä pennutukseen. Tuon lisäksi omistajat myös irrottivat sen kynnet jättäen tämän uljaan ja majesteettisen kissapedon masentuneeksi sekä vahingoitetuksi yrittäessään vain tahkoa rahaa sillä.

Kuva: Youtube/Cedar Grove Tiger Park

Onneksi se pelastettiin todellisten sankareiden toimesta ja vietiin paikkaan, jossa sen ei enää koskaan tarvitsi elää pelossa ja tuskassa.

Cedar Cove Tiger Parkin upea henkilökunta julkaisi myös videon, jossa yksi hoitajista pääsee laittamaan kätensä leopardin häkkiin rapsuttaakseen tätä.

Jo tuo liike itsessään on hieno askel, mutta videon perusteella näyttäisi myös siltä, että Voodoo nauttii rapsutuksista antaumuksella.

Valtava leopardi kehrää kuin kesy kotikissa takkatulen äärellä marraskuisena iltana. On upeaa nähdä eläin näin seesteisessä tilassa kaiken sen kokeman kauhun jälkeen.

Voit katsoa ällistyttävän videomateriaalin tilanteesta tästä:

Niin kauan kun eläimiä pidetään huonoissa elinolosuhteissa kaltereiden takana, taistelu niiden oikeuksien puolesta ei tule loppumaan. Jaa tätä, jos sinunkin mielestäsi jokainen eläin ansaitsee oikeuden hyvään ja turvalliseen elämään!