Pakita oli yksinäinen ja koditon 2 vuoden ajan: Katso nyt sen reaktiota, kun se tunnistaa tutun tuoksun

Niin monet koirat ympäri maailman kaipaisivat vain turvallista kotia.

Osa niistä on joutunut eläinrääkkäyksen uhreiksi tai hylätyiksi ja osa taas on vain kadonnut, tai karannut kotoaan omistajan tietämättä.

Valitettavasti monet näistä koirista eivät koskaan pääse enää oikeaan kotiin, vaan parhaassakin tapauksessa viettävät lopun elämäänsä löytöeläinkodissa tai koiratarhassa.

Juuri niin kävi myös hurmaavalle koiralle nimeltä Pakita

Argentina Arca Animal

Kaksi vuotta sitten Argentina Arca Animal -järjestö löysi sen ja oli selvää, ettei Pakitan omistaja ollut lähimaillakaan vaan koira oli liikkeellä täysin yksin.

Sen jälkeen siltä on kuitenkin evätty kaikki adoptiomahdollisuudet kerta toisensa jälkeen. Kaikki koiratarhalle saapuvat ihmiset ottivat mielummin nuoremman ja pienemmän koiran kotiinsa.

Tämän lisäksi Pakita on aina näyttänyt luonnostaan surulliselta ja pelokkaalta, mikä onnistui säikäyttämään pois viimeisetkin mahdollisesti siitä kiinnostuneet koirien ystävät.

Viimeisenä oljenkortenaan yhdistys otti uudet paremmat kuvat Pakitasta ja julkaisi ne mainoksen kera kertoen, että kyseinen koira etsisi yhä kotia.

Hyvin nopeasti viestin julkaisun jälkeen he saivat uskomattoman viestin:

Nainen otti yhteyttä yhdistykseen ja kertoi, että hänen poikansa Ariel oli kadottanut koiransa noin kaksi vuotta sitten – ja tuo koira oli Pakita.

Ariel meni koiratarhalle seuraavana päivänä ja Pakita tunnisti heti tutun tuoksun omistajastaan…

Argentina Arca Animal

Silloin kaikki muuttui.

Pakita ei ollut enää peloissaan oleva yksinäinen koditon koira, vaan iloinen ja energinen kuten aina ennenkin. Sen omistaja oli viimein palannut sen luokse!

Koiran reaktio jälleen näkemiseen saa minut kyyneliin.

Tämä on niin koskettavaa, että jokaisen on vain nähtävä se omin silmin:

 

Mikä tunne sen täytyykään olla, kun tapaat rakkaan perheesi viimein kahden vuoden jälkeen! Jaa tätä kaikille ihmisille, jotka rakastavat koiria!