Ohikulkija kuuli epätoivoisen huudon lumen alta – vilkaisi kuoppaan ja näki hätääntyneen katseen

Rakkaan lemmikin menettäminen on yksi kamalimmista asioista, jonka elämässä voi kokea.

Kun Milo koira katosi perheeltään, he eivät uskoneet koskaan näkevänsä sitä enää.

Mutta 43 päivää katoamisen jälkeen perhe sai yllättävän viestin ihmisiltä, jotka kertoivat löytäneensä sen.

Lemmikit ovat monesti enemmän kuin vain eläimiä.

Ne ovat perheenjäseniä, parhaita ystäviä sekä kumppaneita, jotka pysyvät rinnallasi läpi koko elämän.

Todilleselle eläinten ystävälle ei ole mitään, mitä et tekisi rakkaan lemmikkisi puolesta.

Siksi suru onkin valtava, kun lemmikki jostain syystä katoaa tai karkaa kotoa ilman mitään syytä, eikä sitä löydetä.

Juuri niin tapahtui myös tämän perheen kohdalla, kun heidän rakas koiransa Milo yllättäen katosi.

Perhe vajosi epätoivoon.

Putosi lumiseen kaivoon

Perhe kiinnitti ilmoituksia kaikkialle kotinsa ympäristöön toivoen, että he voisivat vielä löytää Milon ja saada sen takaisin kotiin.

Lopulta meni kuitenkin 43 päivää ennen kuin perhe sai viimein kuulla, mitä heidän koiralleen oli tapahtunut, kertoo brittilehti The Mirror.

Milo oli löytynyt yli 30 kilometrin päästä pelastajien toimesta erittäin huonossa kunnossa. Sen kerrotaan olleen lähellä kuolemaa.

Koira oli ilmeisesti pyörinyt alueella päivien ajan tutkien sekä etsien ruokaa ja juomaa, kunnes se oli yllättäen pudonnut maan läpi.

Lumisen maan alla oli piilossa vanha kaivo, jonne poloinen koira oli pudonnut ja jäänyt ansaan moniksi päiviksi.

Hyytävässä kylmyydessä ilman ruokaa Milo-koira näki nälkää ja laihtui lopulta hurjat 14 kiloa.

Kaikki toivo vaikutti olevan mennyttä siellä synkässä kuopassa.

Pelastettiin pimeästä loukusta

Onneksi lähistöllä asuneet ihmiset olivat kuulleet koiran epätoivoista ääntä metsästä ja päättivät lähteä tarkistamaan, mistä se oli lähtöisin. Lopulta muutaman kylmässä kaivossa vietetyn päivän jälkeen Milo oli vihdoin pelastettu.

Poloinen Milo oli pahasti jäätynyt ja nälkiintynyt, kunnes Kentin piirikunnan eläinsuojan hoitajat pelastivat sen hengen.

Lähialueen asukkaiden ja pitkän köyden avulla koira saatiin nostettua ylös kaivosta. Se vedettiin maan kamaralle ja vietiin sitten vauhdilla hoidettavaksi eläinlääkäriin.

Jonkin ajan kuluttua Milo pääsi lopulta takaisin rakkaan perheensä luo, joka oli kaivannut sitä yli 40 päivää tietämättä, näkisivätkö sitä enää koskaan.

– Milon omistajat ryntäsivät tietysti tapaamaan henkilökuntaa ja rakasta koiraansa. Se muisti heidät välittömästi ja me kaikki itkimme. Kaiken Milon kokeman jälkeen emme tule unohtamaan sitä. Se selvisi kylmästä säästä, lumimyrskystä, nälästä ja nestehukasta. Laihtui 14 kiloa ja matkusti lähes 30 kilometriä 43 päivässä. Tuona aikana se, tai sen perhe, eivät kumpikaan menettäneet toivoaan.

Mahtavaa, että koira pääsi takaisin perheensä luo! Paina peukkua, jos olet samaa mieltä!