Naisen koira ”katosi” hänen ollessa sairaalassa – totuus paljastui 2 vuotta myöhemmin

Kun Cameroon Mares joutui sairaalaan syöpähoitojen takia, hänen ystävänsä lupasi huolehtia tämän koirasta.

Kun Cameroon sitten lopulta palasi kotiin hän sai huomata, että koira oli kadonnut jäljettömiin.

Nainen etsi päättäväisesti koiraansa joka päivä yli vuoden ajan. Hän tulosti kuvallisia ilmoituslappuja, soitti eläinlääkäriasemille sekä erilaisiin eläinsuojelujärjestöihin saadakseen tietoonsa, oliko mihinkään tuotu hänen koiransa kaltaista koiraa, kertoo Animal Channel.

Palkkasi yksityisetsivän

Mutta kukaan ei ollut kuullut koirasta tai nähnyt siitä vilaustakaan.

– Jaoin koirani tiedot Facebookissa. Joka päivä minä vain odotin, että joku soittaisi ja kertoisi löytäneensä sen, sillä koiralla oli mikrosiru ja tietoni löytyivät sieltä. Kukaan ei kuitenkaan ollut kuullut siitä mitään, hän kertoo eläinsivusto The Dodolle.

Hän kaipasi rakasta koiraansa niin paljon, että päätyi lopulta palkkaamaan yksityisetsivän selvittämään tapausta. Se oli fiksu ratkaisu, sillä lopulta etsivä pääsi koiran jäljille.

Kävi ilmi, että Cameroonin kämppäkaverina toiminut ystävä oli myynyt koiran toiselle naiselle tämän ollessa sairaalassa.

– 30.4.2016 Cameroon sai kuulla, että hänen koiransa oli kadonnut. Todellisuudessa toinen nainen oli vaihtanut nimensä koirassa olevaan mikrosiruun jo huhtikuun 11. päivä. Petkey (yritys), jonka kautta uusi omistaja vaihtoi koiran tiedot, ei edes vaivaantunut tutkimaan aiemman omistajan tietoja.

Tämä johti lopulta oikeuskanteeseen.

Unconditional love never dies…. It just grows deeper. 💙

Posted by Ana Campos on Thursday, October 18, 2018

Uudet omistajat eivät tienneet, että heidän koiransa oli varastettu, tai että Cameroon oli etsinyt sitä koko tuon ajan. Heidän mukaansa he olivat ostaneet koiran täysin laillisesti 200 dollarilla ja halusivat pitää sen. Koira oli asunut uuden perheensä luona kuitenkin jo melkein kolme vuotta.

Tästä kaikesta huolimatta Cameroon voitti tapauksen oikeudessa ja sai lopulta rakkaan koiransa takaisin.

I love happy endings. 💜🐾"Be strong. Be fearless. Believe in yourself so strongly that the world can't help but believe in you too."

Posted by Ana Campos on Monday, October 22, 2018

Vaikka onkin sydäntä särkevää ajatella perhettä, joka pahaa aavistamatta osti koiran tietämättä sen olevan varastettu, niin on ihanaa nähdä, kuinka onnellisia Cameroon ja koira olivat löydettyään jälleen toisensa.

High 5 Mom!!!! 🐾💜 We did it!

Posted by Ana Campos on Saturday, October 20, 2018

Koiralla kesti jonkin aikaa tottua taas vanhaan kotiinsa, mutta heti kun se oli rauhoittunut, kaikki oli kuin vuosia aiemmin. Koira jopa muisti edelleen kaikki temput, jotka cameroon oli sille pentuna opettanut.

Tämä oli todella koskettava tapaus. Jaetaan tätä antaaksemme toivoa kaikille, jotka ovat menettäneet lemmikkinsä.