Nainen ui 45 kilometrin pituista matkaa – yhtäkkiä näkökenttään ilmestyy jokaisen pahin painajainen

Kuva: Youtube

The Kaiwi Channel kulkee Molokain ja Oahun saarten välistä Havaihilla ja sen sanotaan olevan yksi vaikeimmista avomeren uimapaikoista koko maailmassa.

Ranie Pearce oli kuitenkin päättänyt uida vaativan 45 kilometrin pätkän. Hänen mukanaan oli kulki vene ja kajakki, jotka seurasivat tilanteen etenemistä ja olivat paikalla auttamassa mahdollisten komplikaatioiden seurauksena.

Aluksi kaikki sujui hyvin. Ranie taisteli aallokossa ja hänen vauhdillaan matkan uimiseen olisi kulunut noin 17 tuntia.

Mutta tilanne koki karmivan muuttujan…

Kuva: Youtube

Lähistöllä ui suuri hai.

On selvää että hait ovat saaneet turhaan huonon maineen viime vuosien aikana. Haihyökkäykset ovat nimittäin äärimmäisen harvinaisia. WWF:n mukaan vain neljä maailman neljästäsadasta hailajista on hyökännyt ihmisen kimppuun.

Mutta yksi näistä vaarallisista hailajeista on tiikerihai… ja tässä tapauksessa juuri se ui Ranien ympärillä.

Ja kuten kuvista näkyy, se oli todella lähellä uimaria.

Kuva: Youtube

Kajakissa ollut henkilö huomasi hain ensimmäisenä.

Hän ilmoitti asiasta nopeasti suurelle veneelle ja päätti toimia.

Kajakissa olleen henkilön tavoitteena oli meloa naisen ja hain väliin, jotta hyökkäykseltä oltaisiin vältytty.

Se onnistui, mutta vaara ei ollut vielä ohi.

Kuva: Youtube

Hetken kuluttua suurempi vene puuttui tilanteeseen. Se ajoi lähelle haita pelästyttääkseen sen pois.

8 pitkää minuuttia ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen hai ei ollut vieläkään lähtenyt pois.

Se ei suostunut lähtemään – ja lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin keskeyttää Ranien suoritus. Tilanne oli yksinkertaisesti liian vaarallinen, mutta Ranie oli silti onnellinen päästessään turvaan veneen kyytiin.

Tällä videolla pääset näkemään tilanteen, joka olisi voinut päättyä huomattavasti huonommin. Minä sain tätä videota katsoessa kylmiä väreitä.

[arve url=”https://youtu.be/JyfbFBDnKYM” /]

Vaikka Ranien suoritus keskeytettiin, niin tarinalla on silti tärkeä opetus. Meidän tulee kunnioittaa villieläimiä – ja tässä tapauksessa Ranien tiimi toimi hienosti poimiessaan Ranien ylös vedestä, kun meno muuttui liian vaaralliseksi. 

Jaa artikkelia eteenpäin jos ihmisten tulisi sinun mielestäsi kunnioittaa merissä ja metsissä eläviä petoja.

Exit mobile version