Nainen sai häädön asunnostaan – naapuri järkyttyi huomattuaan, mitä nainen oli jättänyt jälkeensä

Kaikki koirat ansaitsevan rakastavan kodin ja tuvallisen ympäristön. Tänä päivänä on valitettavasti aika yleistä, että lemmikeistä ei pidetä huolta. Kodittomia koiria on todella paljon ja tähän ongelmaan on kyllä keksittävä ratkaisu.

Koiranomistajat hankkivat koiria innoissaan, mutta he myös ovat siinä uskossa, että pahan paikan tullen voivat vain hylätä lemmikin. Koirat ovat perheenjäseniä  ja ne tuovat elämään paljon iloa ja rakkautta.

Californiassa tapahtui todella ikävä tapaus, kun nainen sai häädön ja lähti asunnosta kiireellä. Nainen jätti suuren osan tavaroista pihalleen. Hän jätti myös jälkeensä kaksi koiraa lukittuna häkkiin.

Tämä tapaus on nyt järkyttänyt monia sosiaalisessa mediassa.

Ymmärrän kyllä, että naisella on ollut vaikea elämänvaihe meneillään, mutta se ei kuitenkaan oikeuta hänen tekoaan.

Nainen oli ottanut mukaansa vain ne tärkeimmät asiat ja koirat eivät nähtävästi kuuluneet niihin. Koirien häkki oli jätetty roskien viereen. Koirat ovat varmasti olleet todella peloissaan ja myös nälkäisiä.

En pysty käsittämään, että miten kukaan ihminen voi kohdella eläimiä näin huonosti.

Kuva: Facebook / Dream Fetchers: Project Rescue

Onneksi koirat eivät ehtineet kärsiä pienessä häkissä kovinkaan kauan. Yksi naapureista oli huomannut häkin ja kutsunut apua paikalle. Naapuri soitti eläinsuojelukeskukseen, joka sitten tuli välittömästi hakemaan koirat turvaan.

Eläinsuojelukeskus ei tiennyt koirista mitään, joten ne saivat uudet nimet. Catch ja Treasure olivat molemmat aika huonossa kunnossa löytöhetkellä, mutta eläinlääkäri teki kaikkensa, jotta koirilla olisi paremmat oltavat. Koirilla oli ihottumaa ja pieniä haavoja turkissa.

Kuva: Facebook / Dream Fetchers: Project Rescue

Sitten kun koirat ovat toipuneet, niin eläinsuojelukeskus etsii niille uuden kodin. Toivottavasti koirat pääsevät samaan kotiin, sillä ne ovat kuitenkin tottuneet toisiinsa.

Koirat ansaitsevat rakastavan kodin ja ihanan perheen.

Jaa tämä artikkeli eläinrakkaille ystävillesi!