Nainen pysyi epätoivoisesti hevosen rinnalla tuntien ajan – apu saapui viimeisellä hetkellä

Veden voimaa ei pitäisi koskaan aliarvioida. Tämä pitää erityisesti paikkansa sellaisilla alueilla, joissa nousuvesi on vaikutuksessa. Tällöin saattaa nimittäin helposti löytää itsensä väärästä paikasta väärään aikaan.

Nousuvesi voi kivuta yllättäen ja nielaista mukaansa ihmisen tai eläimen vain hetkessä ja joissain tapauksissa johtaa jopa hitaaseen sekä traagiseen kuolemaan.

Näin oli lähellä tapahtua myös Astro nimiselle hevoselle.

Nicole Graham niminen nainen oli leppoisalla sunnuntairetkellä hevosineen yhdessä tyttärensä kanssa Geerlongissa Australiassa sijaitsevalla rannalla.

Yllättäen hevoset kohtasivat rannalla kuitenkin upottavaa ja pehmeää hiekkaa, joka imaisi niiden kaviot syvälle sisäänsä kuin järkyttävä ansa.

Nicolen tytär onnistui hevosineen pääsemään pois mudasta ennen kuin he upposivat syvemmälle, mutta Nicole itse upposi Astro hevosensa kanssa vain koko ajan syvemmälle.

Hyvin pian mutaa oli jo Astron kaulaa myöten ja riski siitä, että se tukehtuisi, oli täysin todellinen.

Niinpä Nicole käytti seuraavat kolme tuntia Astron rinnalla yrittäen pitää tämän päätä ja kaulaa juoksuhiekan yläpuolella.

Hän yritti kaikkensa rauhoittaakseen hevosta, joka painaa reilut 450 kiloa.

Mikäli Astro joutuisi paniikkiin ja yrittäisi rimpuilla lisää, se olisi vajonnut vain entistä nopeammin ja syvemmälle kohti kuolemaansa.

Mitä kauemmin tilanne kesti, sitä epätoivoisemmalta kaikki näytti. Kolmen tunnin pitkän taistelun jälkeen tukehtuminen ei ollut enää ainoa uhka hevosen terveydelle, vaan se saattaisi pian myös kuolla joko janoon tai väsymykseen.

Samaan aikaan rannalle oli hiipimässä nousuvesi, joka pian peittäisi koko lahden.

Kuva: Youtube

Kaikkien onneksi Nicolen tytär oli kuitenkin heti oman hevosensa irti saatuaan ratsastanut hakemaan apua.

Lopulta pelastajat ja eläinlääkäri saapuivat paikalle auttamaan pulassa jo tunteja ollutta naista hevosineen.

Kyse ei ollut helposta tehtävästä, mutta pelastusoperaatio päätettiin käynnistää välittömästi.

Kuva: Youtube

Estääkseen hevosta tuhlaamasta vähäisiä energioitaan paniikilla eläinlääkäri antoi sille rauhoittavan pistoksen.

Nicole oli läsnä sen vierellä koko ajan, sillä hän rakasti hevostaan koko sydämestään. Hän puhui Astrolle rauhoittavasti koko sen ajan, kun tätä pistettiin rauhoittavalla.

Paikalle saapui pian helikopteri, mutta siitä ei ollut apua: Astro oli jäänyt jumiin niin syvälle mutaan, ettei sen ympäri voitu mitenkään saada köyttä, jolla se olisi voitu nostaa ylös.

Kuva: Youtube

Viimeistään nyt Nicole alkoi pelätä pahinta – Astron väsymys ja pelko olivat käsin kosketeltavissa. Nousuvesi lähestyi heitä koko ajan ja viimeistään se peittäisi hänen rakkaan hevosensa lopullisesti pinnan alle.

Pelastajat päättivät antaa kaikkensa vielä yhdelle viimeiselle epätoivoiselle yritykselle: He yrittivät kaivaa maata Astron ympäriltä, mutta valitettavasti muta ja hiekka olivat liian pehmeitä.

Pelastustyöntekijät vertasivat rannan mutaa juoksuhautaan ja alkoivat vahvasti epäillä, ettei hevosen hyväksi ollut enää tehtävissä mitään.

Kuva: Youtube

Silloin paikalle saapui kuitenkin yllättävä apu, joka tarjosi vielä viimeisen toivon kipinän. Paikallinen maanviljelijä oli ajanut traktorinsa rannalle ja kertoi haluavansa auttaa.

Pelastajien viimeinen keino oli yrittää käyttää köysiä sekä traktoria siihen, että he saisivat Astron ylös mudasta.

Silloin se ihme lopulta sitten tapahtui. Nicole, pelastajat sekä tuo avulias maanviljelijä, onnistuivat kuin onnistuivatkin vetämään jumissa olleen hevosen pois varmasta kuolemasta.

Katso koko dramaattinen pelastus videolta tästä:

Nicole kertoo omistavansa 10 hevosta, eikä hän ole koskaan joutunut vastaavaan tilanteeseen, vaikka on ratsastanut rannoilla lukuisia kertoja.

Onneksi kaikki kuitenkin päättyi lopulta hyvin tällä kertaa.