Nainen pitelee hevosta tuntien ajan – sitten paikalle osuu viljelijä, joka osoittautuu pelastavaksi enkeliksi

Kaikki vähänkään aikaa merellä viettäneet ihmiset tietävät, että meri voi elementtinä olla hyvin yllättävä ja ennalta arvaamaton paikka.

Maailmalla yksi tärkeimmistä asioista, joita ei tule aliarvioida, on lasku- ja nousuveden vaikutukset. Tilanne voi nimittäin muuttua hetkessä hengenvaaralliseksi, jos olet väärässä paikassa väärään aikaan.

Vuorovesi voi yllättäessään muuttaa esimerkiksi rannan juoksuhiekan kaltaiseksi ansaksi, johon jää helposti ansaan.

Juuri niin tapahtui Astro nimiselle hevoselle, kun sen omistaja Nicole Graham oli yhdessä tyttärensä kanssa ratsastamassa rannalla Melbournen lähistöllä Australiassa.

Hevonen astui yllättäen pehmeämpään hiekkaan ja pian maa sen jalkojen alla muuttui mutaiseksi kuolemanloukuksi.

Nicole tytär onnistui pääsemään irti, mutta hänen äitinsä ja Astro jäivät yhä jumiin ja vajosivat hitaasti entistä syvemmälle.

Astro-hevonen oli pian jo turpaansa myöten vajonnut syvälle nielevään hiekkaan ja oli riskissä tukehtua pian kuoliaaksi.

Niinpä Nicole vietti hevosensa rinnalla kolme tuntia itsekin mutaan hautaantuneena yrittäen vain pidellä hevosen turpaa mudan ja hiekan yläpuolella, jotta tämä voisi selvitä hengissä.

Samaan aikaan hän joutui rauhoittelemaan hevosta, joka painaa 450 kiloa.

Mikäli Astro ei rauhoittuisi, se vajoaisi vain entistä nopeammin katalaan mutaan.

© Youtube

Mitä pidempään tilanne kesti, sen vaikeammaksi se muuttui. Nicolen mielessä on täytynyt juosta monia epätoivoisia ajatuksia noina hetkinä.

Noin kolmen tunnin taistelun jälkeen Astroa ei uhannut enää pelkästään tukehtuminen mutaan, vaan väsymys ja jano alkoivat myös olla todellinen vaara.

Kaiken tämän lisäksi nousuvesi oli pian saapumassa takaisin rannalle.

© Youtube

Onneksi Nicolen tytär oli onnistunut pääsemään irti mudasta ja hevosen kaatuessa ja hän oli juossut rannalle etsimään apua.

Lopulta pelastushenkilökunta yhdessä eläinlääkäreiden kanssa pääsivät paikalle auttamaan.

Kyse ei ollut helposta tehtävästä, mutta operaatio oli käynnistettävä välittömästi, sillä nousuvesi oli juuri saapumassa takaisin ja peittäisi pian hevosen pinnan alle.

© Youtube

Estääkseen hevosta tuhlaamasta energiaansa ja hermostumasta enempää eläinlääkäri antoi sille piikillä rauhoittavia lääkkeitä.

Nicole pysyi rakkaan hevosensa rinnalla koko tuon ajan, pidellen sitä, puhuen sille ja yrittäen rauhoitella sitä.

© Youtube

Paikalle saapui myös helikopteri nostovinsseineen, mutta siitä ei ollut apua: Astro oli vajonnut niin syvälle mutaan, ettei valjaita tai köyttä voitu mitenkään kiinnittää ympäri sen kehoa turvallisella tavalla.

Nicolen pahin painajainen alkoi vaikuttaa todelliselta – Astro oli väsynyt ja peloissaan. Nousuvesi oli jo matkalla ja se hukuttaisi pian koko hevosen.

© Youtube

Pelastajat päättivät käynnistää yhden viimeisen epätoivoisen yrityksen hevosen hyväksi: he yrittivät kaivaa maata hevosen ympäriltä voidakseen pelastaa sen, mutta valitettavasti muta oli aivan liian löysää.

Pelastushenkilökunta vertasi tilannetta juoksuhiekkaan ja he joutuivat jo tuomitsemaan Astron – hevosta ei mitenkään voitaisi pelastaa ajoissa.

© Youtube

Paikalle saapui kuitenkin yllättävä pelastava enkeli: Paikallinen viljelijä oli saapunut rannalle suurella traktorillaan tarjotakseen apuaan.

Heidän viimeinen mahdollisuutensa oli yrittää käyttää köyttä ja traktoria hevosen vetämiseksi ylös hiekasta ja mudasta.

© Youtube

Ja juuri silloin tapahtui todellinen ihme – Nicole, pelastajat ja tuo maanviljelijä onnistuivat kuin onnistuivatkin vetämään Astron irti hiekasta.

Voit katsoa videon dramaattisesta pelastusoperaatiosta tästä:

Nicole omistaa yhteensä 10 hevosta, eikä hän ole koskaan joutunut kokemaan vastaavaa kuin Astron kanssa tuona päivänä rannalla, vaikka he ovat ratsastaneet alueella useita kertoja.

Onneksi kaikki päättyi onnellisesti, sillä ilman viljelijän saapumista paikalle kaikki olisi voinut päättyä aivan toisin.

Jaetaan tätä dramaattista pelastusoperaatiota kunnioittaaksemme kaikkia noita sankareita, jotka auttoivat Astroa selviämään hengissä!