Nainen löytää toistuvasti kukkia terassilta – video paljasti yllättävän totuuden ”salaisen ihailijan” takaa

Uuteen asuntoon muuttaminen voi tuntua jännittävältä ja ehkä hieman pelottavalta.

Kun Rosie muutti uuteen asuntoonsa, hän huomasi, että hänen terassillaan oli vaaleanpunaisia kukkia.

Aluksi hän ajatteli, että tuuli oli puhaltanut ne terassille, mutta jonkin ajan kuluttua hänelle selvisi, että näin ei ollut. Joku oli tuonut kukat hänen terassille.

Rosie oli eräänä päivänä valmistamassa päivällistä ja näki vilauksen ”salaisesta ihailijastaan” pihalla. Hän kiirehti hakemaan kameran ja suuntasi sen terassia kohti.

Tämä karvainen ystävä ei ollut kukaan muu kuin Willow-niminen naapurin kissa, joka oli tuomassa vaaleanpunaista kukkaa terassille.

Rosie oli nähnyt Willowin jo muutamaan otteeseen, mutta hän ei osannut odottaa, että Willow oli tällainen hurmuri.

Kuva: Youtube

Mutta Willow ei vieraile ainoastaan Rosien talossa, vaan se on bongattu ainakin kuudessa eri pihassa.
”Hän selkeästi pitää meistä, sillä se nappaa kukkia omistajaltaan ja tuo ne meidän terasseille”, Rosie kommentoi Lovemeow-sivustolle.

Katso video Willow-kissasta ja hänen hellyttävästä eleestään alta.

Mikä suloinen kissa!

Yllätä ystäväsi, jotka ovat kissafaneja ja jaa video Facebookissa!