Nainen kävi päivittäin katsomassa koditonta koiraa – viikon päästä hän ymmärsi, että nyt on oikea aika

Kolme koiraa oli jätetty oman onnensa nojaan Floridassa sijaitsevan kirkon eteen.

Silminnäkijä otti kuvan avuttomista koirista ja julkaisi sen Facebookissa. Hän laittoi mukaan osoitteen ja avunpyynnön. Jonkun oli autettava eläinparkoja.

Eläintyöntekijä Carley Coca vastasi kutsuun…

Coca on auttanut eläimiä pienestä lähtien ja asiat eivät ole muuttuneet vuosien saatossa. Hän hurautti autollansa kirkolle ja pelasti kaksi koiraa – Zeuksen ja Lilyn. Kolmas koira, Chance, kieltäytyi tulemasta autoon.

Ei väliä, mitä konsteja Coca käytti, Chance oli liian peloissaan. Se ei lopettanut haukkumista ja pakeni lopulta paikalta.

Cocan sydäntä painoi jättää koira oman onnensa nojaan, mutta hän tiesi, että Zeus ja Lily oli saatava turvaan keinolla millä hyvänsä. Hän ei kuitenkaan voinut olla miettimättä Chance-koiraa ja päätti seuraavana päivänä ajaa takaisin kirkolle.

Seuraavien päivien aikana Coca yritti käyttää erilaisia keinoja saadakseen vietyä koiran turvaan. Hän toi herkullisia juustohampurilaisia Chance-koiralle, mutta koira ei kiinnostunut. Hän toi sen ystävän Lilyn takaisin eläinkodista, mutta koira ei tullut naisen luokse.

Sitten kuudentena päivänä koiran käytöksessä alkoi tapahtua havaittava muutos: Chance odotti Cocan saapumista tien päässä. Se oli selvästi yhä enemmän kiinnostunut naisesta.

Getting a lot closer!

Gepostet von Carley Coca am Donnerstag, 24. Oktober 2019

Kahdeksantena päivänä Chance päätti, että se on valmis luottamaan Cocaan. Kun nainen saapui kirkolle, koira tuli tervehtimään sitä ja nuolaisi sen kättä. Onnen kyyneleet valuivat pitkin Cocan poskia. Hän välitti koirasta niin paljon!

Monen päivän tutustumisen jälkeen, Coca pääsi viimein nostamaan Chancen autoonsa ja viemään sen turvaan. Koiraparka oli kirppujen, punkkien ja takiaisten peittämä. Nainen vei koiran eläinlääkärille ja katsellessaan sitä päätti adoptoida sen itselleen.

I think he trusts me… 😩💗

Gepostet von Carley Coca am Donnerstag, 24. Oktober 2019

The Dodo -sivuston mukaan Chance on rakastanut uutta kotiansa. ”Rakastan sitä, että näen enemmän ja enemmän sen persoonaa päivittäin.”