Nainen järkyttyi koiran kadottua kuin tuhka tuuleen – 3 vuotta myöhemmin hän näkee, mitä sille oli tehty

Oman lemmikin karkaaminen tai katoaminen aiheuttaa pelkoa ja surua, jota on vaikea edes yrittää kuvailla. Monet tuon pelon tunteneista ihmisistä saavat kuitenkin vielä nähdä oman rakkaan lemmikkinsä uudestaan, mutta Monica Mathisin tapauksessa tilanne oli toinen.

Kolme vuotta sitten hänen rakas Hazel koiransa karkasi kotoa, eikä koskaan enää tullut takaisin.

Perhe oli jo luopunut toivosta, että saisivat enää koskaan edes kuulla koirastaan, mutta eräänä päivänä kaikki muuttui. Ottaessaan käteensä olut tölkin Monica näki jotain yllättävän tuttua sen painettuna sen kylkeen – joten hän syöksyi puhelimeen selvittämään tapausta.

Viime maaliskuussa DayDay niminen koira saapui Manatee County Animal Services -järjestön eläinsuojaan Floridassa Yhdysvalloissa.

Omistajaa ei tavoitettu

Järjestön vapaaehtoiset työntekijät löysivät siltä mikrosirun sekä rekisteritiedot, mutta valitettavasti kaikki sirulla olleet yhteystiedot olivat vanhentuneita, eivätkä he siksi voineet löytää koiran oikeita omistajia, kertoo People -lehti.

Kuva: Youtube / NBC News

Kun järjestö ymmärsi omistajien löytämisen olevan mahdotonta, seuraava luonnollinen askel oli tietysti yrittää etsiä sille uusi ja rakastava koti.

Kasvot painettiin oluttölkkiin

Kun DayDay oli viettänyt yli 10 kuukautta eläinsuojassa ilman uutta kotia, päätti järjestö ottaa sen mukaan uuteen kampanjaansa, jonka se toteutti yhteistyössä Motorworks Brewery olutpanimon kanssa Floridassa.

Kampanjan tarkoituksena oli painaa kotia tarvitsevien koirien kuvia oluttölkkien kylkeen, jotta niille voitaisiin löytää kodit ja järjestö voisi saada lisää rahaa uusien tilojen rakentamista varten.

Noita oluttölkkejä jaettiin lopulta kauppoihin ympäri Yhdysvaltoja – ja siitä sai alkunsa tarina, joka päättyy koskettavaan jälleennäkemiseen.

Kuva: Youtube / NBC News

Minnesotassa Yhdysvaltain pohjoisosassa satojen kilometrien päässä Floridasta kaupassa ollut Monica Mathis oli huomannut nuo tölkit ja kiinnittänyt erityisesti huomiota yhteen niistä.

Hän katsoi tölkkiä pitkään ja oli lähes varma siitä, että kyljessä näkyneen koiran kasvot kuuluivat perheen rakkaalle Hazelille, joka oli ollut kateissa jo kolme vuotta karattuaan heidän entisestä kodistaan Iowassa.

Löysi koiransa

Monica päätti selvittää asian juurta jaksaen välittömästi ja soitto kuvista vastanneelle järjestölle kysyäkseen koirasta. Pian hän välitti todisteeksi paperit koiran tiedoista ja ne vastasivat tietoja, jotka DayDay nimen saaneen Hazelin mikrosiru kertoi.

DayDay todellakin oli Hazel ja nyt eläinsuojelujärjestön uudeksi tärkeimmäksi tehtäväksi tuli saattaa tuo vuosia karkuteillä ollut suloinen koira takaisin kaipaavan omistajansa sekä perheensä pariin.

Kuva: Youtube / NBC News

Järjestön vapaaehtoiset auttoivat järjestämään kuljetuksen, jotta koira saatiin lopulta kuljetettua koko pitkä matka Floridasta Minnesotaan turvallisesti.

Koskettava jälleennäkeminen kolmen vuoden jälkeen

– Olemme niin onnellisia voidessamme auttaa Hazelin takaisin Monican ja hänen lastensa luo. Tärkeä osa meidän järjestömme tehtävää on auttaa koiria löytämään omistajansa. Jokainen eläin ansaitsee rakastavan kodin ja me tiedämme, että Hazel pääsee nyt takaisin sellaiseen, järjestön edustaja kertoo People -lehdelle.

Kuva: Youtube / NBC News

Kukaan ei vieläkään tiedä tarkasti, kuinka Hazel oli katoamisensa jälkeen päätynyt aina Floridaan saakka Iowasta, josta se oli karannut. Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt se on päässyt takaisin rakastavan perheensä pariin kolmen vuoden jälkeen.

On upeaa, että maailmasta löytyy MCAS:in kaltaisia järjestöjä, jotka auttavat eläimiä saamaan uuden paremman elämän tai tämän kaltaisissa tapauksissa löytämään tiensä takaisin rakastavaan kotiinsa.

Jos olet samaa mieltä, niin ole hyvä ja JAA tätä artikkelia osoittaaksesi tukesi kaikille tärkeää työtä tekeville eläinsuojelujärjestöille ympäri maailman!