Nainen adoptoi hylätyn koiran – outo haju autossa sai hänet soittamaan heti poliisille

Koiran hankkiminen on aina iso päätös, joka vaikuttaa elämääsi pitkän aikaa. Vaikka onkin ihanaa ja palkitsevaa, että kotona on koira, niin se vaatii myös paljon työtä ja vastuuta omistajalta. Koiraa voi verrata melkein lapseen tässä mielessä.

Tietysti koiran voi jättää yksin pidemmäksikin aikaa vanhemmiten, mutta se pitää silti viedä kävelyille ja sitä pitää aktivoida, jotta koira voi varmasti hyvin.

Jotkut rodut ovat toisia helpompia ja pärjäävät vähemmällä, kun taas toiset vaativat tuntien lenkkejä sekä leikkejä päivittäin.

Valitettavasti kaikki ihmiset eivät ymmärrä sitä, kuinka paljon vastuuta koiran hankkiminen pitää sisällään ja siksi maailmasta löytyykin paljon koiria, jotka ovat uudessa kodissaan vain hetken, kunnes ne hylätään tai viedään muualle.

Joitain koirista on saatettu kohdella pahasti kaltoin, jolloin voi mennä pitkäkin aika ennen kuin ne löytävät sopivan uuden kodin.

Youtube

Kun Kelly oli päättänyt hankkia uuden koiran, hän päätti adoptoida koiran, jonka edellinen omistaja oli sen hylännyt. Tuo koira oli valkoinen pitbull nimeltä Rocco.

Kelly oli saanut kuulla, että Rocco oli asunut edellisen omistajansa luona vain muutaman kuukauden, mutta hän ei itse saanut koskaan tavata tuota omistajaa, sillä tämä oli hylännyt Roccon vauhdilla.

Kelly rakastui välittömästi Roccoon nähtyään tämän ja hän tiesi, että he voisivat olla onnellisia yhdessä.

Youtube

Mutta kun hän kävi lopulta noutamassa Roccon, ei mennyt kauaa ennen kuin epäilykset alkoivat nousta hänen mieleensä.

Istuessaan autossa matkalla koiratarhalta kotiin, Kellystä tuntui siltä, että Rocco haisi omituiselta. Lopulta haju autoissa muuttui niin pahaksi, että Kellyn oli pysähdyttävä tarkistamaan, mistä oli kyse.

Kun hän irrotti Roccon valjaat hän huomasi syvän ja pitkän haavan Roccon rinnassa. Hän kiidätti koiran välittömästi eläinlääkärin luo selvittääkseen tilanteen. Onneksi haava voitiin hoitaa, mutta Kelly halusi silti selvittää, mistä se oli peräisin, kertoo Dog Hers -sivusto.

Youtube

Kun hän soitti Roccon myyneelle henkilölle, he vannoivat, että entiset omistajat olisivat vastuussa tulevaisuudessa tulevista eläinlääkärin kuluista, mutta tuo raha ei ollut se, josta Kelly oli huolissaan. Se ei ollut tärkeintä.

Hän ei voinut ymmärtää, miten kukaan voisi kohdella koiraa tuollaisella tavalla ja halusi entisten omistajien saavan rangaistuksen. Niinpä hän otti puhelimen käteensä ja soitti poliisille.

Valituksistaan huolimatta Roccon entiset omistajat saivat tuomion eläimen kaltoinkohtelusta ja joutuivat maksamaan 1500 dollarin (noin 1300 euroa) sakot.

Eläimiä ei saisi ikinä kohdella kaltoin tuolla tavalla, oli sitten kyse mistä tahansa. Onneksi Kelly pysyi vahvana ja selvitti itse koko tilanteen juuriaan myöten. Jaa tätä artikkelia, jos sinäkin olet samaa mieltä. Koirat ovat ihmisten parhaita ystäviä!