Mystinen eläin lähestyy vauhdilla venettä – silloin merimiehet ymmärtävät, mitä on tapahtumasa

Merimiehet näkevät varmasti mielenkiintoisia asioita merellä, mutta tämä näky on hämmästyttänyt monia merimiehiä Sri Lankalla.

Eräänä päivänä, merimiehet näkivät jotain kummallista liikkuvan vedessä ja he päättivät selvittää mistä oli kyse.

Veneessä olleet miehet yllättyivät suuresti huomattuaan, mikä siellä oikeasti uiskenteli.

Youtube

Merimiehet olivat tuttuun tapaan partioimassa, kun he huomasivat jotain tummaa ja suurta lähestymässä venettä.

Partiointivuoron aikana ei yleensä tapahtunut mitään erityistä, sillä merimiesten tehtäviin kuului vartioida suurempia merialueita estääkseen rikollista toimintaa merellä.

Omituinen näky

Merimiehet näkivät, että jokin eläin liikkui heitä kohti vauhdilla, kertoo ABC News.

Youtube

Vielä oli liian aikaista sanoa, että mistä eläimestä oli kyse.

Eläimen lähestyessä heitä, merimiehet tunnistivat eläimen elefantiksi ja huomasi, että eleffantti taisteli pysyäkseen pinnalla.

Elefantti yritti parhaansa mukaan, pitää päänsä pinnan yläpuolella. Merimiesten oli toimittava välittömästi, sillä elefantti ei jaksanut enää kauan sinnitellä vedessä.

Osa merimiehistä pukeutuivat sukelluspukuun ja hyppäsivät mereen pelastakseen elefantin.

Viranomaiset kertoivat, että elefantin tarkoituksena oli ristetä laguuni, mutta arviointi virheen seurauksena elefantti ajautuikin vahingossa mereen.

 Youtube

Merimiehet onnistuivat kiinnittämään köyden elefantin ympärille.

Yksi merimiehistä kiipesi elefantin selkään, jotta veneessa olleilla merimiehillä olisi helpompi ohjata heidät rantaan.

-Se oli aivan käsittämätön pelastus, kertoo Chaminda Walakuluge Daily Mailin haastattelussa.

Elefantti selvisi ilman sen suurempia vammoja ja eläinsuojelujärjestö otti tehtäväkseen, seurata elefantin tilannetta tapahtuneen jälkeen.

Katso video tästä käsittämättömästä pelastukuksesta: 

Jaa tämä artikkeli kunnioittaaksesi merimiesten upeaa toimintaa!