Musti ja Mirri tarjoaa palkallisen pentuvapaan työntekijöilleen

Me kaikki lemmikinomistajat tiedämme, miten ihanaa on, kuin pieni pentu tulee taloon, mutta samalla miten kamala on se tunne, kun pikkuinen täytyy jättää kotiin, kun itse suljemme ulko-oven perässämme.

Koiran-ja kissanpennut jäävät ovelle nyyhkyttämään ikäväänsä ja me tunnemme piston sydämessämme, kun emme voi olla rakkaan lemmikin kanssa koko aikaa, vaan joudumme menemään töihin.

Onneksi myös yritykset alkavat heräämään tähän ja  Suomen suurin eläintarvikkeiden ketju Musti ja Mirri tarjoaakin työntekijöilleen mahdollisuuden palkalliseen kolmen päivän vapaaseen uuden koiran- tai kissanpennun liittyessä perheeseen, kertoo Iltalehti. 

Pieni pentu tarvitsee kaiken huolenpidon ja huomion mitä se voi vaan omistajiltaan saada ensimmäisten päivien ajan, joten pentua ei pitäisi jättää yksin.

Mustin ja Mirrin mukaan pennun ensimmäiset päivät uudessa kodissa ovat tutkitusti sen kehityksen kannalta monin tavoin keskeisintä aikaa. Lauman muodostuminen ja pennun tottuminen uuteen ympäristöön vaativat yhdessäoloa, kirjoittaa Iltalehti.

Jos lemmikki jätetään yksin liian pitkäksi aikaa, alkaa usein ongelmakäyttäytyminen ( kuten tavaroiden tuhoaminen tai eroahdistus), josta voi olla vaikeaa päästä eroon myöhemmällä iällä.

Eläinraamatun mielestä tämä on aivan mahtava uutinen ja toivomme, että muutkin yritykset alkaisivat tarjoamaan työntekijöilleen pentuvapaita!

Jaa tämä uutinen kaikille muillekin, jos olet samaa mieltä meidän kanssa!