Mies piti koiransa kahlittuna 10 vuoden ajan – naapurit saivat tarpeekseen ja päättivät tehdä jotain asialle

Se on todella surullista, että eläimiä kohdellaan kaltoin ympäri maailmaa. Eläimet ovat kuin perheenjäseniä, joista tulisi huolehtia parhaansa mukaan.

Kaikki eläimet ansaitsevat rakastavan perheen ja turvallisen kodin. Tämä tarina kertoo julmasta miehestä, joka piti koiraansa kiinnitettynä hihnassa yli kymmenen vuoden ajan. Naapurit ottivat asian usein puheeksi miehen kanssa, mutta hän ei kuitenkaan suostunut muuttamaan tapojaan.

Viaton koira asui ulkona miehen puutarhassa, eikä se pystynyt juurikaan liikkumaan tiukan kaulapannan takia. Koira vietti jokaisen yönsä ulkona, oli kyse sitten kesästä tai talvesta.

Eräänä päivänä naapurit saivat tarpeekseen ja he päättivät tehdä jotain asialle.

Viaton koira

Naapurit soittivat yhdessä eläinsuojelujärjestöihin, jotta he saisivat apua ongelmansa kanssa. He olivat myös harkinneet miehen puutarhaan murtautumista, mutta onneksi he eivät kuitenkaan tehneet mitään laitonta.

Eräs eläinsuojelujärjestö otti heihin yhteyttä asian tiimoilta. Kyseisen eläinsuojelujärjestön työntekijät olivat kuulleet koiran kohtalosta, jonka takia he halusivat auttaa viatonta koiraa ja tarjota sille paremman tulevaisuuden.

Työntekijät matkustivat koiran luokse, jossa he kuulustelivat naapureita sekä koiranomistajaa. He eivät kuitenkaan odottaneet tilanteen olevan näin järkyttävä. Eläinsuojelujärjestön työntekijät olivat aivan ihmeissään saavuttuaan paikalle.

Eläinsuojelujärjestö

He huomasivat koiran kärsivän, jonka takia he päättivät ottaa sen mukaansa. Koira sai tarvitsemansa hoitoa ja sen nimeksi annettiin Judith. Työntekijät halusivat antaa koiralle uuden alun, jotta se voisi yrittää päästä menneistä eroon.

Tärkeintä on kuitenkin se, että koira pääsi pois julman miehen luota. Se on todella tärkeää, että ihmiset katsovat eläinten perään ja ovat valmiita toimimaan, mikäli tilanne sen vaatii. Koira pääsi turvaan naapureiden ansiosta.

Judith-koira on saanut mukavan ja rakastavan adoptioperheen, jossa sitä kohdellaan hyvin. Onneksi tämä tarina sai onnellisen päätöksen. Toivotaan myös, että entinen koiranomistaja saa syytteen eläinrääkkäyksestä. Koirat ovat rakastavaisia ja uskollisia eläimiä, jotka ansaitsevat merkityksellisen elämän.

Katso video: 

Todella hienoa, että Judith-koira sai rakastavan perheen!

Jaa tämä tarina kaikille ystävillesi!