Mies oli kalastamassa, kun hän kuuli omituisen äänen – kohtaaminen muutti hänen elämänsä

Oli ihan tavallinen kesäpäivä vuonna 2017, kun Jason oli tavalliseen tapaan kalastamassa.

Jasonilla oli tapana mennä aika usein kalaan. Päivä oli sujunut hyvin, kunnes jotain ihmeellistä tapahtui. Jason kuuli omituisen ääneen, mutta hän ei vielä tässä vaiheessa ymmärtänyt, että mistä oli kyse.

Jason ihmetteli kovasti, että mistä ääni kuului. Hän kuuli äänen lähestyvän kovaa vauhtia, kertoo Love Meow– sivusto. Jason katsoi alas ja huomasi, että joku tuijotti häntä suloisilla silmillä.

Kuva: Imgur

Erittäin suloinen kissa tuijotti naukuen Jasonia. Jason oli alkuun hieman ihmeissään, mutta ihastui kissaan samantien. Kissan silmät olivat todella kauniin väriset.

Jason kertoi, että tämä tapaaminen muutti hänen elämänsä täysin.

– Kissa lähestyi minua, kun olin kalastamassa, kertoi Jason.

– Kissa oli juuri ylittämässä kaksikaistaisen moottoritien ennen kuin tapasimme.

Kissa ei kuitenkaan ollut yksin liikenteessä. Kissan takana istui samannäköinen kissanpentu ja Jason uskoi, että ne ovat sisaruksia.

Jason toivoi, että olisi löytänyt kissojen omistajan, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Kukaan ei tullut etsimään kissoja, joten Jasonin oli tehtävä päätös niiden suhteen.

Jason päätti adoptoida vanhemmman kissan, joka oli etsinyt hänet käsiinsä. Toinen kissanpentu adoptoitiin toiseen perheeseen.

Jaa tämä artikkeli, jos pidät kissoista!