Mies löysi vinkuvan ja itkevän koiranpennun takapihaltaan – ilman korvia

Tässä on Rocky! Hän on kuin kaikki muutkin iloiset ja leikkisät koiranpennut. Tässähän ei tietenkään olisi normaalisti mitään kummallista, mutta Rockyn tapauksessa niin voisi sanoa. Tämä pentu on joutunut käymään läpi todella trauamaattisia kokemuksia pienen elämänsä aikana.

Kaikki alkoi eräänä päivänä, kun ohikulkija Oklahoma Cityssä kuuli itkua ja ulinaa pihansa takaa.

Sieltä hän löysi tämän vain kolme kuukautta vanhan koiranpennun ja teki samalla järkyttävän havainnon.

Tämän suloisen pennun korvat oli leikattu irti, mutta ihmeenkaupalla se ei ollut menettänyt kuuloaan. Löytäjä otti heti yhteyttä eläinsuojeluyhdistukseen, jossa koira sai hoitoa ja lopulta myös nimensä, kertoo Oklahoma News 4.

Varoitus, alla oleva artikkeli sisältää kuvia, jotka eivät sovellu herkimmille.

 

Rocky vietiin eläinlääkäriin ja sieltä hän on päässyt nyt uuteen sijaiskotiin. Televisiojuontaja Caroline Vandergriff pääsi tapaamaan tätä iloista pientä pentua ja julkaisi tapaamisestaan videon.

”Siitä huolimatta, että joku leikkasi Rockyn korvat irti viime viikolla, hän on hyvin suloinen ja iloinen 3 kuukautta vanha pentu!”.

Caroline oli hyvin liikuttunut siitä, kuinka iloinen Rocky oli, vaikka se oli joutunut käymään läpi niin kamalaa kohtelua. Nyt sen piti opetella elämään ilman korvia ja palautua leikkauksen aiheuttamista vammoista.

OKC Animal Welfare is looking for the person who intentionally cut off this sweet puppy's ears. Rocky is happy and…

Posted by Caroline Vandergriff on Monday, November 27, 2017

Carolinen mukaan Rocky saa lääkkeitä kipuun, mutta silti irtileikattujen korvien paikat särkevät ja satuttavat sitä. Mutta eläinlääkäreiden mukaan hänen kaikki muut arvonsa olivat täysin normaalit.

Tapausta kommentoineet ihmiset ovat ihmetelleet, miten kukaan voisi tehdä jotain tällaista, enkä voi itse tehdä muuta kuin kysyä samaa. Tämä on myös sama kysymys, jonka kanssa poliisit Oklahoma CItyssa parhaillaan kamppailevat.

Nyt Carolinen on pyytänyt ihmisiä jakamaan tätä videota, jotta poliisi voisi saada selville, kuka tämän karmivan tempauksen takana on ollut.

ears cut off puppy

This poor puppy had his ears cut completely off! It hurts to look at his injuries, but I'm encouraged to know he's healing well and will likely find a wonderful new home. Now let's hope they find the person who did this.

Posted by Wendy Suares on Monday, November 27, 2017

Tämä on aivan hirveää! Joka kerta kun luen, mitä kaikkea tämä pieni koira on joutunut käymään läpi, niin tulen hyvin surulliseksi ja vihaiseksi. Kiittäkäämme onnea kuitenkin siitä, että maailmasta löytyy vielä eläimiä rakastavia ja auttavia ihmisiä. Jaa artikkelia, jos sinäkin toivot Rockylle kaikkea hyvää!