Mies kuvitteli pelastaneensa valtavan majavan joesta – Vilkaistesaan tarkemmin hän tekee kuitenkin käsittämättömän havainnon

Useimmiten kun olen ulkona ja lenkkeilemässä koirani kanssa, meno on melko rauhallista. Nautin raittiista ulkoilmasta, pohdiskelen asioita tai kuuntelen musiikkia kuulokkeistani.

Mutta aina silloin tällöin koirani tuntuu saavan vainun jostain ja haluaisi yksinkertaisesti syöksyä metsään.

En yleensä välitä tästä paljoa, mutta joskus olen myös miettinyt, että mitähän koirani oikein vainusi…

Kun Jim Passmore oli ulkoilemassa koiransa kanssa Oklahomassa, hän huomasi myös koiran vainuavan jotain läheisessä purossa.

Ensimmäiseksi Jim kuvitteli kyseessä olevan valtava majava, joka oli jumissa joen törmällä – kävi kuitenkin ilmi, että kyse oli aivan jostain muusta.

Koska alueella oli paljon majavia, ei ollut kovin outoa, että se oli ensimmäinen asia, joka Jimille tuli mieleen.

Mutta katseltuaan hieman tarkemmin ja päästyään lähemmäs hän huomasi, että kyse olikin vanhasta ja väsyneestä koirasta, joka makasi jumissa rannalla. Jim soitti virkavallan paikalle, jotta he voisivat yhdessä koittaa saada jumiutuneen koiran pois vedestä.

Youtube

Koira, jota he kutsuivat Teddyksi, oli selvästi ylipainoinen. Poliisin mukaan epäonninen 8-vuotias koira oli ilmeisesti jäänyt auton yliajamaksi ja lentänyt sitten töytäisyn voimasta jokeen, josta se ei kyennyt omin avuin kiipeämään ylös.

Teddyn ikä ja ylimääräiset kilot tekivät vedestä nousemisen sille entistä hankalammaksi.

Kiitos pelastajien koira kuitenkin saatiin ylös vedestä ja kuljetettua läheiseen Alta Vistan eläinsairaalaan tutkittavaksi.

Youtube

Yllättäen tämä ei myöskään ollut viimeinen kerta, kun Teddyn henki tultaisiin pelastamaan.

Joesta pelastamisen ja eläinlääkäriin pääsemisen jälkeen alkoi kuitenkin näyttää siltä, että koira jouduttaisiin lopettamaan. Sille ei ollut tilaa sairaalassa, eikä sen omistajista ollut mitään tietoa. Koira makasi takahuoneeseen pystytetyssä häkissä ja odotteli kuolemantuomiotaan.

Oklahoma Alliance for Animals

Kaikkien onneksi Oklahoma Alliance for Animals -järjestö kuitenkin otti Teddyn huomaansa.

Koira oli yhtä aikaa ujo ja pelkäsi ihmisiä, mutta järjestön ajatuksena oli ostaa sille lisää aikaa, jotta omistaja voitaisiin löytää – tai etsiä sille uusi adoptiokoti.

Oklahoma Alliance for Animals

Kukaan ei kuitenkaan ollut kiinnostunut Teddystä. Sen vanhasta omistajasta ei ollut mitään tietoja, eikä kukaan ollut kovin innokas adoptoimaan vanhaa ja hieman reissussa rähjääntynyttä koiraa.

Lopulta todellinen eläintenystävä kuitenkin asteli esiin ja pelasti tilanteen. Jessie oli huolehtinut Teddystä Alta Vistan eläinsairaalassa ja hän oli samalla yksi harvoista ihmisistä, joihin koira tuntui luottavan. Niinpä koira sai viimein rakastavan uuden kodin itselleen.

Teddys Big Adventure

Tänä päivänä Teddy voi paremmin kuin koskaan aiemmin ja viettää ihania eläkepäiviä Jessien maatilalla useiden muiden koirien kanssa, kuten hänen Facebook -sivuiltaan voi nähdä.

Nyt Teddy saa hyvää ruokaa ja sillä on paljon tilaa juoksennella ja leikkiä vapaana sekä rauhassa muiden koirien kanssa. Eikö se näytäkin iloisemmalta?

Teddys Big Adventure

Miten ihanaa, että Teddyn tarina päättyi lopulta onnellisesti. Tämä olisi voinut jo monessa kohtaa päättyä paljon ikävämmällä tavalla, mutta kiitos tällaisten hyväsydämisten ihmisten, loppu hyvin – kaikki hyvin.

Tykkää ja jaa, jos sinunkin mielestäsi Teddy on ihana! ?