Mies bongasi oudonnäköisen peuran metsässä – kiinitti huomion heti epätavalliseen yksityiskohtaan sen päässä

Peurat ovat fantastisia otuksia ja voit pitää itseäsi onnekkaana, mikäli olet bongannut kyseisen näyttävän eläimen luonnossa kulkiessasi.

Peuroja elää myös muualla maailmassa, kuten New Jerseyn osavaltiossa Yhdysvalloissa. Colts-nimisellä alueella asuva mies huomasi oudon näyn: metsässä taivalsi peura, jolla oli outo ympyrän muotoinen pää. Aluksi mies luuli, että hän näki unta, mutta katsoessaan tarkemmin, hän huomasi, että peuran pää oli juuttunut johonkin pyöreään esineeseen.

Peura paran päässä oli ympyrän muotoinen lasiastia. Huolestunut asukas tutki varovaisesti tilannetta: Oli ilmeistä, että lasiastia oli ollut peuran päässä jo muutaman päivän, sillä peura näytti olevan heikon oloinen ja väsynyt.

Kuva: Facebook/MCSPCA

Huolestunut asukas ryntäsi takaisin kotiinsa soittamaan apua.

Colt sijaitsee Monmouthin maakunnassa. Paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen työntekijät saapuivat paikalle. Peuralle annettiin rauhoittavia ja eläinsuojelutyöntekijät onnistuivat irrottamaan peuran pään lasiastiasta. Tämän jälkeen he odottivat, että rauhoittavat kuluivat pois ja poistuivat paikalta, Monmouthin eläinsuojeluyhdistys raportoi pressitiedotteessa. Homma näytti olevan sillä selvä, mutta sitten jotain odottamatonta tapahtui.

Pelastustyöt alkoivat

Nestehukka ja nälkä olivat vieneet peurasta kaikki voimat ja se makasi maassa avuttomana ja hengitti raskaasti. Asukas ei voinut jättää peuraa yksin ja soitti eläinsuojeluyhdistykselle uudestaan. Pelastajat saapuivat uudelleen paikalle ja käynnistivät uudet toimenpiteet nähtyään tilanteen. Eläinlääkäri Deann Bowen antoi tarvittavat nesteet peuralle ja samassa se nosti päätään ja virkosi.

Kaikki henkäisivät syvään, kun peura nousi omin voimin pystyyn ja siirtyi hitaasti takaisin metsän siimekseen. Peura oli varmasti onnellinen, että sai oudon esineen pois päästään ja pääsi jatkamaan matkaansa etsimään uutta laumaa.

Kuva: Facebook/MCSPCA

Mikä uskomaton pelastustarina! Onneksi peura löydettiin ajoissa!

Jaa tämä kaikkien eläinystävien kanssa ja iloitaan yhdessä onnellisesta lopusta!