Maatilalta löytynyt kissanpentu oli kuolemaisillaan – Jalosen perhe taisteli pitkään pelastaakseen sen

Yksinäinen kissanpentu löydettiin harhailemasta maatilalta. Kissanpentu oli vain luuta ja nahkaa, joka yritti viimeisillä voimillaan löytää itselleen ruokaa.

Askolassa sijaitsee Peikkorinteen kotieläintila, jota pyörittää Kati Jalonen. Hänen miehensä Jarkko Jalonen oli maatilalla työskentelemässä, kun hän näki kuolemaisillaan olevan kissanpennun.

Kati jakoi sydäntäsärkevän tarinan kissanpennusta haastattelussa MTV Uutiset- sivuston kanssa. Pariskunta ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan sairaan kissan suhteen, joten he tekivät kaikkensa pelastaakseen sen.

Nälkiintynyt kissanpentu

Maatilalta oli aikaisemmin löytynyt melko samannäköinen kissa, joka oli suurella todennäköisyydellä samasta pentueesta. Jarkko yritti samalla reissulla etsiä käsiinsä sen toisen kissanpennun, mutta valitettavasti pentua ei enää löytynyt.

Hän houkutteli kissanpennun luokseen, jonka jälkeen hän vei sen kotieläintilalle. Kissanpentu oli hyvin nälkiintynyt ja naukui jatkuvasti. Kävi kuitenkin ilmi, että kissanpentu kärsi myös jonkinlaisesta tulehdustilasta.

Kissan tulevaisuus näytti melko synkältä. Kati ja Jarkko päättivät kuitenkin taistella pelastaakseen kissanpennun.

Pennun vointi oli hetkellisesti parempi, mutta pian sen olemus muuttuikin täysin veltoksi. Jaloset eivät tienneet mitä tehdä kissan suhteen, joten he ottivat yhteyttä eläinlääkäriin. He joutuivat lopulta viemään pennun eläinlääkäriin tutkittavaksi. Eläinlääkärin tekemän diagnoosin mukaan kissa ei tulisi selviämään.

Kissanpentu sai kuitenkin tarvitsemansa hoitoa, sillä Jaloset olivat vielä hyvin toiveikkaita sen tulevaisuuden suhteen.

https://www.facebook.com/peikkorinne/posts/2605115186221706

Pitkä kuntoutusjakso

Kissanpentu sai nesteytystä, antibioottia ja kipulääkettä. Jaloset tekivät kotonaan pennulle ”kissanmaidonkorviketta”, jota eläinlääkäri oli suositellut. Eläinlääkäri kävi muutaman päivän välein katsomassa kissanpennun vointia ja antamassa sille nesteytystä.

Kissaa ruokittiin tunnin välein, koska se oli vielä hyvin aliravittu ja huonokuntoinen. Koko Jalosen perhe osallistui kissan hoivaamiseen, joka osoittautui odotettua haastavammaksi tehtäväksi. Perheenäiti kertoi haastattelussa, että kissan hengissä pitäminen oli perheelle henkisesti sekä fyysisesti melko rankkaa aikaa. He tekivät kaiken yhdessä, sillä kyse oli pitkästä kuntoutusjaksosta.

– Ollaan vuorotellen itketty ja raivottu, kertoo Kati haastattelussa.

Elonjäämisen merkkejä

Jokin ihme tapahtui, sillä kissanpentu alkoi voimaan paremmin. Kissa palasi takaisin tähän maailmaan ja sen limakalvot muuttuivat taas punaisiksi. Kissanpentu oli kuolemaisillaan, mutta yhtäkkiä sen vointi oli huomattavasti kohentunut.

Kissanpentu ei olisi hengissä ilman koko Jalosen perheen apua. Pentu jäi osaksi Jalosen perhettä, sillä he eivät halunneet luopua siitä kaiken kokemansa jälkeen. He ovat kuvailleet pentua hyvin leikkisäksi ja pirteäksi lemmikiksi. Perhe antoi kissan nimeksi Puppe.

Kati jakoi kissan selviytymistarinan Facebookissa ja kyseinen päivitys on kerännyt paljon reaktioita sekä tykkäyksiä.

– Kissa kiipeilee paljon ja on koko ajan jonkun sylissä, kertoo Kati päivityksessään.

Jaloset ovat myös kehottaneet ihmisiä steriloimaan maatiaiskissoja, jotta kodittomien kissojen määrä vähenisi.

Kuva: Shutterstock (Huom. kyse on kuvituskuvasta)

Lähetetään yhdessä voimia ja halauksia koko perheelle!

Lähteet: MTV

Jaa tämä koskettava selviytymistarina kaikille ystävillesi!