Maailman suurin valkohai nähty Massachusettsissa – hurja video on herättänyt paljon keskustelua internetissä

Sosiaalisessa mediassa leviää video maailman suurimmasta valkohaista. Tämä video on herättänyt paljon keskustelua internetissä.

Video on saavuttanut suuren suosion, sillä kyseessä saattaa olla maailman suurin kuvattu valkohai. Video on julkaistu Youtubessa vain muutama päivä sitten ja katselukertoja on kertynyt jo yli 200 000.

Minuutin pituinen video on kuvattu Martha´s Vineyardilla Massachuettsissa. Suurikokoinen valkohai ui veneen vieressä. Kuvaajat olivat aivan ihmeissään kuvattuaan tämän videon.

Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Voice-sivusto.

Kuva: Shutterstock (Huom. kyse on kuvituskuvasta).

Kommentoijat ovat selvästi jakautuneet kahteen eri ryhmään ja he väittelevät kiivaasti kommenttikentässä. Osa kommentoijista ovat sitä mieltä, että kuvassa esiintyvä valkohai on liian suuri ollaakseen oikea. Toiset ovat taas sitä mieltä, että kyseinen valkohai on niin suuri, että sitä voisi jopa sanoa jättiläishaiksi.

Kuvassa esiintyvä valkohai saattaa hyvinkin olla yli 25 jalkaa, eli toisin sanoen noin 8 metriä pitkä. Valkohai saattaa painaa enemmän kuin 2000 kiloa.

Ei ole kuitenkaan vielä varmuuttaa siitä, onko video muokattu vai ei. Jättiläishaita on kehuttu mediassa, mutta myös kritisoitu jonkin verran.

Katso nyt video:

https://youtu.be/A-zvg279EPY

Lähteet: Voice.

Uskotko, että kyseessä on maailman suurin valkohai?

Jaa tämä mahtava video kaikille ystävillesi!