Loukkantuneet pikkuporsaat pelkäsivät ihmisiä yli kaiken – kuukauden päästä niitä ei ole tunnistaa

Kaikki elävät olennot ovat arvokkaita. Silti maailmassa on valtavasti eläimiä, joista kukaan ei huolehdi. Etenkin kaupungeissa ne ovat vaarassa: ne voivat esimerkiksi jäädä auton alle tai kohdata julman ihmisen.

Onneksi on järjestöjä ja ihmisiä, jotka ovat aina valmiita avaamaan sylinsä ja ojentamaan auttavan kätensä myös näille eläimille.

Animal Aid Unlimited on Intiassa toimiva eläinsuojelujärjestö, joka on auttanut lukuisia kiipeliin joutuneita eläimiä.

Viime viikolla järjsetö jakoi videon kahdesta pikkuporsaasta, jotka oli hylätty pahasti loukkaantuneina oman onnensa nojaan.

Kaikki alkoi siitä, kun pelastajat saivat viestin loukkaantuneesta pikkuporsaasta joka oli hakeutunut tuvaan paikallisen perheen pihalle. Perhe sai pidettyä pikkuisen turvassa pelastajien saapumiseen asti.

Kuva: Youtube

Porsas oli todella peloissaan. Pelastajt nostivat porsaan hellästi käärittynä autoon ja veivät sen mukanaan tiloihinsa. Kun pelokas pikkuinen oli saanut asettua aloilleen hetken, oli aika hoitaa sen lukuisia haavoja.

Porsaan pieni keho oli kauttaaltaan pistohaavojen peitossa jotka se oli mitä todennäköisimmin saanut jonkin isomman eläimen hyökätessä kimppuunsa. Sen haavat puhdistettiin ja sille annettiin lääkettä.

Kuva: Youtube

Sitten oli aika levätä ja parannella haavoja.

Viikkoa myöhemmin järjestö sai ilmoituksen toisesta loukkaantuneesta porsaasta. Tällä urosparalla oli samanlaisia vammoja kuin aiemmin pelastetulla naarasporsaalla.

Kuva: Youtube

Uusi ystävä

Kun uusi tulokas oli saanut hoitoa pääsi se tapaamaan uutta ystäväänsä! Ehkä siksi, että ne olivat kokeneet samanlaista tuskaa, tuli niistä heti ylimmät ystävykset.

Kuva: Youtube

Porsaat pelkäsivät ihmisiä kovasti eivätkä moneen kuukauteen mielellään poistuneet talostaan. Pikkuhiljaa niiden luottamus kuitenkin kasvoi ja nyt parivaljakko uskaltaa peuhata yhdessä järjestön pihalla.

Kuva: Youtube

Kaksikko sai nimet Leia ja Luke ja ne ovat erottamattomat.

Katso hullaannuttava video alta:

Onneksi näidenkin porsaiden tarinalla oli onnellinen loppu kiitos Animal Aid Unlimited -järjestön!

Jaa tämän valloittavan parivaljakon tarina ystävillesi!