Lähes 200 hevosta löydettiin kuolleena Arizonasta – syy mursi minun sydämeni

Lähes 200 hevosta on löydetty kuolleena Navajon autiomaassa sijaitsevalta padolta, Arizonasta.

Aluetta riivannut kuumuus tappoi yhteensä 191 villihevosta.

”Eläimet etsivät vettä pysyäkseen elossa. Loppujen lopuksi niillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kaivautua mudan sekaan suojaan. Ne olivat liian heikkoja liikkuakseen”, Navajoyhteisön varapresidentti, Jonathan Nez kertoo.

Suuret alueet Arizonassa ovat kärsineet kovasta kuivuudesta, vähäsateisen ja lumisen talven jälkeen.

Tämä on myös syy sille, miksi 191 villihevosta löydettiin kuolleena viime viikolla. Hevoset olivat padon läheisyydessä, Grey Mountainissa, Arizonassa.

Hevoset tullaan hautaamaan paikan päälle. Viranomaiset tulevat levittämään kalkkia hevosten päälle, jotta ne maatuvat nopeammin. Pato tullaan sulkemaan ja vesilähde aiotaan rakentaa toiselle alueelle.

Navajo Nation

Ei ole ensimmäinen kerta, kun kymmeniä hevosia löydetään kuolleena vesipadon läheisyydestä.

Navajon alueen asukkaat yrittävät nyt yhdessä ratkaista ongelmaa, jolla villihevosten populaatio saataisiin jälleen vahvistumaan.

Vähintään 50 000 villihevosta

Navajon autiomaa ulottuu Arizonan, New Mexicon ja Utahin alueelle – alueella elää asiantuntijoiden mukaan noin 50 – 70 tuhatta villihevosta.

Alue ei kuitenkaan pysty elättämään suurta villihevosten määrää ja muuttuva ilmasto tekee tilanteesta vielä monimutkaisemman.

Navajon autiomaan pahin kuivuus ja kuumuus vallitsee toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Autiomaan lämpötilamittaukset aloitettiin jo vuonna 1910, mutta viime vuosina lämpötilat ovat olleet poikkeuksellisen korkeita.

Edelliskesänä lämpötila kohosi ennätys korkeuksiin, kun elohopea näytti 47,8 astetta – paikalliset lentokentät jouduttiin sulkemaan ja jopa postilaatikot alkoivat sulamaan.

Arizonan viranomaisen mukaan alueen tappava kuumuus vie noin 100 ihmishenkeä vuodessa.

Jaa uutinen, jotta ilmastonmuutoksen konkreettiset vaikutukset kantautuisivat mahdollisimman monen ihmisen tietoisuuteen.