Kuva uskollisesta koirasta sulattaa sydämiä – odotti surullisena isän paluuta sairaalasta

Tämän vuoden keväällä Katie Snyderin isä sai perheeseensä yllättävän lisäyksen nelijalkaisen lapsen muodossa. Kyse oli hänen tyttärensä koirasta, jota isä joutui alkuun hoitamaan hieman enemmän.

Tämän ansiosta heidän välilleen muodostui voimakas side ja heistä tulikin hyvin läheisiä ystäviä.

Kun Katien isä sitten sairastui ja joutui viettämään aikaa sairaalassa, koira otti tilanteen hyvin vakavasti.

Nyt kuvat tuosta koirasta ovat levinneet internetissä kulovalkean tavoin, kuten The Dodo ja monet muut sivustot kertovat.

– Isäni on hoitanut koiraani aika ajoin ja heistä tuli todella läheisiä nyt, kun hän on jäänyt eläkkeelle. Koirani rakastaa isääni. Isällä oli kuitenkin hiljattain ongelmia syöpähoitojensa kanssa, joiden takia hän joutui viettämään yön yli aikaa sairaalassa, tytär kirjoittaa koskettavan kuvan yhteydessä.

Ja jatkaa:

– Koronaviruksesta johtuen äitini ei saanut olla isäni vierellä, joten hän on ollut kootna yksin Leian (koira) kanssa. Äitini lähetti minulle juuri tämän sydäntäsärkevän otoksen, Katie kirjoittaa jakamansa kuvan yhteydessä.

Kuvassa voi nähdä, kuinka koira istuu pää alhaalla oven edessä odottaen, että hänelle tärkeä henkilö saapuisi kotiin – eli Katien isä. ❤️

Kuva: Dogspotting Society / Facebook

Jonkin ajan kuluttua isä pääsi kuitenkin pos sairaalasta ja palasi kotiin – ja kuten odottaa saattaa, koira oli onnensa kukkuloilla!

– Hei, en ole varma muistatteko julkaisuani Leiasta, joka ikävöi isääni, mutta halusin tehdä vain päivityksen tilanteeseen. Hän kotiutui sairaalasta (syöpähoitoihin liittyviä ongelmia) ja he ovat olleet erottamattomia siitä lähtien, Katie kirjoitti jakamansa uuden kuvan yhteyteen.

Kuva: Katie Snyder / Facebook

Jälleen hieno todiste siitä, että koirat todella ovat ihmisten parhaita ystäviä.

Jaa tätä, jos olet samaa mieltä!