Kuolemansairas poliisikoira vetää viimeisen henkäyksen- radiokuulutus sai koko laitoksen kyyneliin

Poliisikoirat ovat erittäin arvostettuja, sillä ne auttavat poliiseja ratkaisemaan vaikeitakin tapauksia.

Poliisikoira Argos on jo melkein kahden vuosikymmenen ajan auttanut Texasin poliisilaitosta parhaansa mukaan.

Argos on toiminut jo pitkään huumekoirana ja hän on auttanut poliiseja takavarikoimaan satoja kiloja huumeita pois kaduilta ja rikollisilta.

Argos-koiralle diagnosoitiin luusyöpä, jonka jälkeen koko poliisiperheen elämä muuttui.

Kuva: Youtube

Argos-koiralla oli paljon kipuja, sillä syöpä eteni nopeasti. Poliisiperheellä oli vaikea päätös edessä, mutta olivat yhtä mieltä sen kanssa, että koira oli lopetettava.

Koira vietti viimeiset hetkensä poliisiperheensä kanssa ja he järjestivät Argosille ikimuistoisen seremonian. Seremonian aikana, poliisiradiosta kuului tuttu ääni, mikä sai poiliisit herkistymään.

Argos oli koko yhteiskunnan sankari, jonka takia koiran sairaus herätti kaikissa paljon tunteita.

Francisco Guerrero on poliisi, joka vietti eniten aikaa Argosin kanssa ja siksi päätöksenteko olikin hänen vastuullaan.

Poliisi kirjoittaa Facebook-päivityksessään:

-Syöpä eteni nopeasti ja se vaikutti paljon Argosin olemukseen, sillä hän ei pian enää ollut oma itsensä.

-Argosin tila heikkeni nopeasti ja hänestä huomasi selvästi, että hän kärsi kokoajan. Tämä päätös oli minulle todella vaikea, mutta se oli vain tehtävä.

Viimeinen hetki

Argos sai kokea samanlaisen perinteisen seremonian, kuin kaikki muutkin virasta poistuvat poliisit. Poliisiradiosta kuului koiran viimeinen kutsu, mikä sai Argosin nostamaan päätään vielä viimeisen kerran.

Tämä koko tilanne oli hyvin tunteellinen kaikille paikalla oleville.

Katso video Argosin vimeisestä seremoniasta:

Ikuisesti sydämissämme Argos!

Jaa tämä artikkeli kunnioittaaksesi Argosin pitkää uraa poliisikoirana!