Koira tippui alas kerrostalon kuudennesta kerroksesta – selvisi pelkällä säikähdyksellä: ”Olin shokissa”

2-vuotias ranskanbulldoggi säikäytti koiranomistajansa pahemman kerran. Emma Heinrichin keskittyminen herpaantui hetkeksi koiransa ulkoilutuksen aikana. Winston-koira pääsi vapaaksi ja juoksi portaita pitkin kerrostalon kuudenteen kerrokseen.

Koira juoksi ulos ovesta, eikä ehtinyt pysähtyä ennen pudotusta. Winston-koira tippui alas kerrostalon kuudennesta kerroksesta ja osui kadulle parkkeerattuun autoon. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa The Animal Rescue -sivusto.

”Hän yritti hiljentää vauhtia, mutta se oli jo liian myöhäistä. Näin, kuinka hän tippui reunalta alas. Se oli yksi pelottavimmista hetkistä, joita olen koskaan kokenut. Se oli todella pelottavaa”, kertoo Emma haastattelussa WCBS-TV:lle.

Korkea pudotus

Winston-koira syöksyi voimalla auton ikkunasta läpi. Koiranomistaja kiirehti ulos koiransa luokse. Emma juoksi itku kurkussa portaita pitkin alas. Hän asennoitui siihen, että maassa makaisi eloton koira. Koiranomistaja koki elämänsä suurimman yllätyksen saavuttua pihalle

”Hän nousi istumaan kuljettajan paikalle ja katsoi paikalla olevia ihmisiä. Kaikki kysyivät, mikäli koira on minun. Vastasin myöntävästi, mutta en voinut puhua. Olin shokissa”, kertoo Emma.

Todellinen ihme

Winston-koira selvisi hengissä rajusta pudotuksesta. Hän sai ainoastaan pieniä ruhjeita. Eläinlääkäri teki perusteellisen tutkimuksen ja totesi koiran olevan kunnossa. Koira selvisi muutamalla tikillä.

Koira oli laskeutunut pehmeästi auton päälle. Emma ja hänen miehensä ovat tarjoutuneet korvaamaan auton vahingot omistajalle. Tärkeintä on kuitenkin se, että Winston-koira selvisi hengissä.

Winston-koiralla on selvästikin oma suojelusenkeli!

Jaetaan tätä tarinaa kaikille ystäville!