Koira tarttui vaippoihin ja repi vauvaa kohti ovea – pian kaikki ymmärsivät sen sankariteon

Harvoja koirarotuja tuomitaan nykyisin niin paljon, kuin kaikkia eri bull-rotuisia koiria. Niitä pidetään aggressiivisina ja vaarallisina, vaikka totuus on yleensä täysin toinen ja suurimmat ongelmat johtuvat hihnan toisessa päässä olevasta henkilöstä, eli koiran omistajasta.

Tämä tapaus on jälleen loistava osoitus siitä, että koirat ovat ihmisten parhaita ystäviä – tai paremminkin sankareita.

Kuva: Youtube

Oli myöhäinen ilta Kaliforniassa Yhdysvalloissa, kun Latana Chai niminen äiti oli juuri saanut 7 kuukauden ikäisen vauvansa nukkumaan. Äiti oli väsynyt myös itse, joten hän painui suoraan omaan sänkyyn nukkumaan itsekin.

Latana heräsi puolen yön aikaan siihen, että hänen koiransa haukkui ja raapi ovea intensiivisesti.

Tuore äiti kummasteli tilannetta ja sai pahan aavistuksen, sillä koiralla ei ollut tapana tehdä mitään tuollaista. Hän avasi takapihan oven ja katosi, mitä koira oikein oli tekemässä. Silloin hän huomasi taivaan olevan musta savusta. Viereinen talo oli syttynyt tuleen ja oli ilmiliekeissä.

Tuli levisi vauhdilla ja liekit nuolivat jo nyt Latanan taloa, uutiskanava KTVU -kirjoittaa.

Löysi koiran vauvan makuuhuoneesta

Järkyttynyt äiti syöksyi välittömästi takaisin sisään taloon pelastaakseen pienen tyttärensä, mutta kun hän pääsi tämän makuuhuoneen ovelle hän sai huomata, että Sasha-koira oli ajatellut samaa ja oli jo askeleen edellä.

Sasha oli tarttunut vauvaa vaipoista vetäen tämän ylös kehdosta ja sitten kantanut turvaan tulelta.

Pelasti vauvan hengen

Törmättyään omistajaansa koira laski vauvan maahan, jolloin äiti saattoi ottaa tilanteen hallintaansa ja johdatti heidät kaikki ulos palavasta talosta. Hän kertoo KTVU -kanavan haastattelussa olevansa todella kiitollinen koiransa toiminnasta, sillä tämä oli syöksynyt kovalla vauhdilla välittömästi pelastamaan lasta.

– Kiitos Sashan, me pääsimme ulos turvallisesti ja saimme soitettua hätänumeroon. Saimme kaikki ulos turvallisesti. Saan kiittää Sashaa minun ja lapseni hengenpelastamisesta. Se pelasti meidät kaikki. Se on meidän sankarimme, Äiti kertoi.

Tämä ei ole ensimmäinen, eikä taatusti viimeinen kerta, kun koira pelastaa ihmisen hengen. Ole hyvä ja jaa tätä kaikille, jotta voimme kunnioittaa näitä nelijalkaisia sankareitamme!