Koira pysyy miehen rinnalla koko syöpätaistelun ajan – sitten tulee miehen vuoro sanoa hyvästit

Kun Yhdysvaltain Oregonissa asuva Ben erosi tyttöystävästään, päätti hän kääntää elämänsä päälaelleen.

Ben myi kaiken omistamansa tavaran, otti koiransa Denalin mukaan ja muutti pakettiautoon asumaan samalla, kun he viettivät seikkailijaelämää Yhdysvaltain länsirannikolla. Ben oli valokuvaaja, kalliokiipeilijä ja surffaaja, joten päätös kiertolaiselämän aloittamisesta oli helppo.

Instagram/ Ben Moon

Ben ja Denali viettivät vapaata elämää pienellä budjetilla kolmen vuoden ajan. He nauttivat olostaan kahdestaan, kokien monia ikimuistoisia hetkiä ja vieraillen lukuisissa mielenkiintoisissa paikoissa.

Pakettiautossa eläminen toi heille mahdollisuuden liikkua paikasta toiseen ja usein he viipyivät kiinnostavissa paikoissa pidempäänkin, sillä heillä ei ollut lomalaisille tyypillistä painetta siirtyä seuraavaan paikkaan. Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti.

Instagram/ Ben Moon

Vuoden 2004 kesäkuussa 29-vuotiaalla Benillä todettiin paksusuolen syöpä ja hän joutui sairaalahoitoon. Syöpä oli edennyt varsin pitkälle, kolmanteen asteeseen ja Ben oli huonossa kunnossa.

Denali-koira kieltäytyi lähtemästä omistajansa rinnalta, joten lopulta sairaalan väki antoi sille poikkeusluvan majailla Benin kanssa. Hoitojen ja leikkausten ajan Denali oli aina Benin lähellä, ja sen uskollinen välittäminen ja parantavat vaikutukset olivat tärkeitä seikkoja jotka auttoivat Beniä parantumaan.

Instagram/ Ben Moon

Ben parantui täysin ja elämä jatkui. Kasikko sai viettää vielä kymmenen yhetsitä vuotta, kunnes koiran vointi alkoi huonontua.

Denali-koira alkoi oireilla, eikä sillä ollut paljon elinaikaa jäljellä. Ben toivoi silloin vain yhtä asiaa: että Denali jaksaisi vielä kuukauden verran, jotta hän saisi kuvattua sen kunniaksi muistofilmin.

Ben oli koiralleen ikuisesti kiitollinen paitsi siitä, että se pysyi hänen vierellään erittäin vakavan sairauden ajan, mutta myös siitä että he olivat kokeneet yhdessä niin paljon seikkailuja.

Instagram/ Ben Moon

Nyt 14-vuotiaan koiran aika alkoi olla lopussa. Denali eli vielä kuukauden, mutta sitten sen kunto huonontui nopeasti. Ben vei sen viettämään viimeiset päivänsä Oregonin rannikolle missä he olivat viettäneet niin paljon aikaa menneinä vuosina.

Koira pystyi hädin tuskin kävelemään, mutta rannalla se piristyi. Sitten Denali viestitti Benille silmillään että oli aika sanoa hyvästit.

Katso video jonka Ben teki koiransa muistoksi.

Jaa tämä liikuttava juttu Facebookissa! Se varmasti auttaa ihmisiä kunnioittamaan lemmikkejään ja niiden kanssa vietettyä aikaa.

[arve url="https://player.vimeo.com/video/122375452?title=0&byline=0&portrait=0" /]