Koira menehtyi traagisesti saatuaan myrkytyksen – nyt omistaja varoittaa kaikkia yleisestä ainesosasta

Lemmikit ovat monille ihmisille tärkeitä perheenjäseniä. Lemmikin kuolema voi olla hyvinkin raskas kokemus koko perheelle. Lemmikinomistajalla on suuri vastuu ja ikävä kyllä, ihmisten toimintatavat voivat välillä olla vaaraksi eläimille.

Koiranomistajan pahin painajainen on saada selville, että on itse vastuussa koiran kuolemasta.

Tämän painajaisen koki koiranomistaja Kate Chacksfield, kertoo People lehti.

Kate joutui jättämään hyvästit rakkaalle koiralleen Rubylle, tietäen itse olevansa vastuussa tapahtuneesta.

Kate on päättänyt jakaa oman tarinansa, varoittaakseen muita koiranomistajia tästä tragediasta, jotta kenenkään muun ei tarvitsisi kokea saman.

Koiranomistajat tietävät koirien pitävän muun muassa makeasta, suolaisesta ja rasvaisesta ruoasta.

Useimmat meistä ovat kuitenkin tietoisia siitä, ettei koiralle saa missään nimessä antaa suklaata. Koskeeko tämä sääntö myös pikkuleipiä ja muita leivonnaisia?

Pikkuleivät ja muut leivonnaiset voivat myös olla vaaraksi koiralle. Tämän Kate Chacksfield oppi kantapään kautta.

Katen koira Ruby kuoli vastikään syötyään kotona leivottuja pikkuleipiä. Makeutusaineena oli käytetty ksylitolia.

Facebook

Ruby piti todella paljon kotona leivotuista herkuista ja oli aikaisemminkin maistanut pikkuleipiä ongelmitta.

Epäonnen päivänä, Ruby söi muutaman pikkuleivän ja sairastui noin kolmekymmentäviisi tuntia myöhemmin.

Tällä kertaa, Ruby ja Kate ei selvinnyt pelkällä säikähdyksellä.

Facebook

Ksylitolia käytetään usein makeutusaineena purukumissa ja makeisissa. Ksylitolin käyttö ei ole ihmisille vaaraksi, mutta pienikin annos voi aiheuttaa koiralle vaarallisen myrkytystilan.

Ksylitoli alentaa hyvin nopeasti koiran verensokeria, mikä voi olla koiralle hengenvaarallista. Tällainen myrkytystila voi pahimmassa tapauksessa johtaa koiran kuolemaan, tiedottaa Sympaatti Eläinklinikat.

Jos Kate olisi ollut tietoinen kaikista ksylitolin vaaroista, olisi hän välittömästi vienyt Rubyn eläinlääkäriin.

On hyvin tavallista, että ksylitolia käytetään light-tuotteissa, sillä se sisältää paljon vähemmän kaloreita kuin useimmissa makeutusaineissa.

Kate oli aloittanut laihdutuskuurin, jonka takia hän oli vaihtanut tavallisen sokerin ksylitoliin.

Facebook

Pienikin ksylitoliannos voi aiheuttaa koiralle useita eri oireita.

Oireet voivat ilmetä jo tunnin sisään myrkytyksestä, mutta on myös mahdollista, että siinä menee paljon kauemmin.

Kate lähti välittömästi viemään Rubya eläinsairaalaan, huomattuaan Rubyn heikentyneen tilan. Eläinsairaalaan saavuttua, oli jo liian myöhäistä tehdä mitään mikä olisi voinut pelastaa koiran.

Ruby jaksoi taistella kahdeksan päivää, mutta hänellä oli kovat kivut eikä mitään ollut enää tehtävissä.

Kate oli Rubyn tukena koko tämän ajan, mutta ei pystynyt pelastamaan koiraansa.

Katen virhe maksoi hänelle paljon, hän menetti rakkaan lemmikkinsä ja jäi eläinlääkärille velkaa noin 11 000 euroa.

Facebook

– Minulla ei ollut aavistustakaan, että luontainen makeutusaine voisi olla koiralle hengenvaarallinen, kertoo Kate People lehdelle.

– Eläinlääkärissä otetut kuvat Rubysta saa minut vieläkin itkemään, sanoo Kate People lehden haastattelussa.

Kate haluaa lisätä ihmisten tietoisuutta ksylitolin vaaroista koiralle. Sokerittomissa makeisissa on usein korkea ksylitoli pitoisuus, jo pelkästään 2-4 purukumia voi aiheuttaa koirassa myrkytystilan.

Tavallisimmat oireet ovat oksentelu ja väreily, pahimmassa tapauksessa voi ilmetä myös kouristuksia ja tajuttomuutta.

Kate ei osannut yhdistää kadonneita pikkuleipiä Rubyn oireisiin.

On erittäin tärkeää, että koiranomistajat ovat tietoisia kotona löytyvistä vaaroista. Eläinlääkäri voi aloittaa hoidon välittömästi, jos koiranomistaja on tietoinen oireen aiheuttajasta.

 Facebook

Koirat ovat ahneita ja voivat syödä kerralla paljon, myös sellaista mitä ei pitäisi.

– Ajattelimme vain, että Ruby oli syönyt jotain sopimatonta puistossa. Ei tullut mieleenkään, että kyseessä voisi olla leipomani pikkuleivät.

On hienoa, että Kate on jakanut tarinansa, jotta muut voisivat oppia hänen virheestään.

Lemmikin menettäminen on hyvin vaikea tilanne koko perheelle.

Facebook

Jos sinä olet lemmikinomistaja, niin tee rakkaallesi palvelus ja selvitä kaikki ne asiat, jotka voivat olla myrkyllisiä lemmikillesi.

On myös tärkeää, että ihmiset jotka ovat tekemisessä lemmikkisi kanssa ovat myös tietoisia vaaroista.

On olemassa paljon ainesosia ja aineita, jotka ovat vaarattomia ihmisille, mutta hyvin myrkyllisiä eläimille.

– Ainoastaan 1/4 ksylitolia on jo haitaksi koiralle, kertoo Kate.

Ksylitolimyrkytyksen sattuessa, on erittäin tärkeää hakeutua välittömästi eläinlääkäriin.

Facebook

Vähintä mitä voimme tehdä, on jakaa tietoa eteenpäin ja toivoa, että kenenkään muun ei tarvitse kokea vastaavaa.

Jaa tämä artikkeli, jotta voimme yhdessä pelastaa lemmikkejä hengenvaarallisilta tilanteilta.