Koira lyyhistyi heidän ovelleen – sitten he huomasivat pantaan kiinnitetyn lapun

Lammaskoira Louie elelee Uudessa-Seelannissa yhdessä äitinsä ja isänsä kanssa. Louie on aina ollu utelias koira ja se on käynyt usein seikkailuilla perheensä kotitilan ympäristössä. Normaalisti se kuitenkin aina palasi takaisin kotiin seikkailuretken päätteeksi.

Mitä vanhemmaksi Louie tuli, sitä lyhyemmiksi sen seikkailut kuitenkin muuttuivat. Tänään Louie on 12-vuotias ja pysyttelee enimmäkseen sisätiloissa. Mutta vain vähän aikaa sitten tapahtui jotain, mikä sai sen omistajat huolestumaan toden teolla.

Louie katosi.

 

Marolyn Diver on Louien omistajan tytär ja hän oli kyläilemässä äitinsä luona koiran katoamispäivänä.

”Äitini oli hieman vihainen, sillä hän kuvitteli koiran jo lopettaneen seikkalunsa. Olimme huolissamme, että se unohtaisi missä koti sijaitsee”, Marolyn kertoi The Dodolle.

Hyvin nopeasti perheelle kuitenkin selvisi, että nyt ei ollut kyse mistään Louien tavallisista seikkailuista naapurustossa.

Myöhemmin samana iltana Louie palasi kotiin. Koko perhe huokaisi helpotuksesta yhteen ääneen, mutta samalla he huomasivat jonkun kiinnittäneen lapun Louiein pantaan.

Facebook / Marolyn Diver

Ensin he huolestuivat. Oliko Louie ollut pahan teossa? Oliko viesti joltain vihaiselta koiranomistajalta? Oliko koira kiusannut jotakuta naapureista?

Louie lyyhistyi maahan kotiovella ja oli selvästi uuvuksissa. Sillä oli täytynyt olla pitkä päivä. Louien perhe pelkäsi, että joku oli vahingoittanut koiraa.

Mutta sitten he lukivat pannassa olleen lapun ja olivat hämmästyneitä.

”Louie on tämän päivän todellinen sankari. Hän johdatti minut paniikissa olleen Maddyn luokse, joka oli jumissa risukasan alla. Terveisin, Rob.”

Rob on maanviljelijä, joka asui lähistöllä. Louien perhe tunsi miehen ja tämän koiran nimeltä Maddy. Louie ja Maddy olivat hyviä ystäviä ja leikkivät usein kahdestaan.

Louien omistajat soittivat välittömästi Robille selvittääkseen, mitä todella oli tapahtunut.

Kävi ilmi, että Maddy oli kadonnut Robin talolta aiemmin päivällä, eikä mies löytänyt koiraa mistään. Hän oli käynyt asioilla kaupungissa ja toivonut koiran palaavan kotiin sinä aikana. Mutta palatessaan kotiin Maddy ei vieläkään ollut tullut takaisin, mutta Louie odotteli miestä pihassa. Lammaskoira vaikutti haluavan Robin seuraavan tätä, joten niin hän teki ja kaksikko jatkoi matkaansa läheiseen metsikköön.

Louie johdatti miehen suoraan metsässä sijaitsevan puukasan luokse, jonka alla Maddy oli jumissa.

Louie auttoi Robia vetämään kaatuneita puita pois koiran päältä ja kaivoi maata auttaakseen ystävänsä pois pulasta. Sen takia se oli lyyhistynyt uupuneena kotiovelle.

Heti kun Maddy oli vapaa molemmat koirat olivat hypänneet läheiseen lampeen vilvoittelemaan ja juomaan.

Rob antoi Louielle kasan koirankeksejä ja kiinnitti sen pantaan lapun, jotta omistajat tietäisivät missä koira oli lymyillyt koko päivän.

Louien omistajat ja heidän tyttärensä Marolyn olivat todella ylpeitä koiransa sankarillisesta työstä. Samalla he olivat kuitenkin huolissaan, sillä Louie oli todella uupunut ja he pelkäsivät raskaan päivän olleen liikaa tämän 12-vuotiaalle ruumiille.

Onneksi Louie kuitenkin selvisi yön yli. Seuraavana aamuna se vaikutti vielä väsyneeltä, eikä liikkuminen ollut helppoa.

Mutta sitten Maddy juoksi perheen talon pihaan ja samalla sekunnilla kun Louie näki ystävänsä se muuttui iloiseksi ja rauhallisemmaksi.

Nyt lammaskoira Louie voi jo paljon paremmin ja on täysin toipunut seikkailuistaan.

Louie on todellinen sankari! Koirat ovat niin viisaita ja tuntuvat tekevän joitan asioita meitä ihmisiä paremmin. Louie tiesi Maddyn olevan pulassa ja ilman tämän apua, se olisi varmasti kuollut metsään. Jaa artikkeli osoittaaksesi kiitoksesi Louielle ja kaikille muille maailman sankarikoirille!