Koira löydettiin hylättynä tiensivusta – eläinlääkäri avaa suun ja näkee, mitä hirviö oli tehnyt

Kuva: 3KSN/YouTube

Gloryn entinen omistaja hylkäsi koiran täysin oman onnensa nojaan. Se löydettiin hylättynä tiensivustalta kiireisellä tieosuudella, jossa kulkee päivittäin valtava määrä autoja.

Eräs eläinten ystävä kuitenkin pysäytti autonsa tarkastaakseen, mitä tien vierellä oli tekeillään. Pieni koira ei näyttänyt voivan hyvin ja siksi kuljettaja kuvittelikin ensin, että koira oli jo kuollut.

Kenties se olikin ollut koiraa rääkänneen ihmisen tarkoitus, sillä Gloryn silmät ja suu oli liimattu kiinni. Se ei voinut avata silmiään eikä suutaan. Autoilija kiidätti koiran eläinlääkäriin, jossa sen kehosta paljastui valtava määrä mustelmia sekä pahoinpitelyn jälkiä kaikkialta.

Lääkärit ja hoitajat paiskivat töitä tuntikausia, kunnes lopulta he saivat poistettua kaiken liiman koiran kasvoilta. Nyt Glory pystyi viimein avaamaan silmänsä ja syömään ruokaa.

Gloryn oli vietettävä muutama päivä eläinsairaalassa tarkkailussa. Se oli joutunut kokemaan järkyttäviä hetkiä ja siksi lääkärit halusivat varmistaa, että sen kaikki elintoiminnot toimivat normaalisti. Ei kuitenkaan mennyt kauaa ennen kuin tämä pieni taistelija jo heilutti iloisesti häntää ja tervehti ihmisiä.

Päästyään sairaalasta Glory löysi nopeasti uuden kodin, johon uusi perhe adoptoi sen. Siellä se saa osakseen rakkautta ja turvaa, jonka on todella ansainnut.

Uutisten mukaan viranomaiset ovat jahdanneet sen rääkkäämisestä epäiltyä ihmistä, mutta ainakaan tällä hetkellä tekijän henkilöllisyydestä ei ole mitään tietoja, kertoo 3KSN -sivusto.

Exit mobile version