Koira kitui yksin puskassa neljä päivää – viime hetkellä se näki käden ojentuvan kohti itseään

Tällä koiralla todella kävi onni onnettomuudessa. Se oli senttimetrien päässä kuolemasta, kun se näki käden ojentuvan kohti itseään…

Animal Shelters-järjetön mukaan koiraparka josa nyt kerromme oli saattanut maata yksin pusakssa jopa neljä kokonaista päivää.

Kun järjestön pelastaja nimeltä Tatiana saapui paikalle, hän huomasi, että koiraan onneksi edelleen sai katsekontaktin ja että sillä oli jonkin veran tuntoa jäljellä takajaloissa. Lisäksi uupunut nelijalkainen jaksoi hiukan heiluttaa häntäänsä viimisillä voimillaan.

Kuva: Youtube

Tatiana ojensi varovasti kätensä koiralle, joka vaikutti kiitolliselta hänen läsnäolostaan.

”En ole koskaan nähnyt koiran kärsivän niin”

Kävi ilmi, että koiran nimi oli Rumba.

Kun Rumba oli viety eläinlääkäriin, järkyttävä totuus paljastui. Rumballa oli suuri ruhje keuhkossaan, se kärsi useista murtuneista luista ja sen virstarakko oli revennyt.

– En ollut koskaan nähnyt koiran kärsivän niin kuin sen, eläinsuojeluyhdistyksen edustaja kertoo Youtube-videopalveluun lataamansa videon kuvauksessa. Video on katsottu yli 200 000 kertaa.

Kuva: Youtube

Pitkä paranemisprosessi alkoi. Onneksi Rumballa oli erinomainen ruokahalu ja se sai hellää hoitoa järjestöltä.

Onnellinen loppu

Nyt Rumba on parantunut ja löytänyt rakastavan loppuelämän kodin.

Puistattaa edes ajatella, mitä Rumballe oli tapahtunut joka oli johtanut sen vaikeisiin vammoihin. Onneksi se saatiin pelastettua ja sen elämän kurssille täyskäännös. Kiitos Animal Shelters ja Tatiana!

Jaa tämä onnellisen lopun omaava tapaus myös ystävillesi!