Koira katosi omistajaltaan 4 päiväksi – ystävän tarkka kuono pelasti 1,5 metrin syvyydestä hengenvaarasta

Ralph asuu omistajansa kanssa Haworthissa, Britanniassa.

Sarah koki reilu viikko sitten elämänsä painajaisen, kun hänen koiransa katosi ulkoilutuksen aikana. Sarah ei osannut kertoa sen tarkemmin, että miten hänen koiransa oli päässyt vapaaksi. Koiranomistaja syytti tietenkin itseään tapahtuneesta, mutta hän oli varma siitä, että Ralph löytäisi vielä kotiinsa.

Sarah jakoi tietoa koirastaan Facebookissa, jotta ihmiset olisivat tietoisia siitä, että hänen koiransa oli karannut. Sarah sai koottua ryhmän ihmisiä, jotka olivat halukkaita auttamaan etsinnöissä.

Oli jo mennyt muutama päivä eikä koirasta ollut edelleen tietoakaan. Sarah oli kuitenkin päättänyt jatkaa etsintöjä. Ralphin sisko Edie oli auttamassa etsinnöissä, sillä koiran hajuaisti oli todella hyvä.

Edie oli merkannut tietyn kohdan, jonka jälkeen Sarah otti esiin lapion ja alkoi kaivamaan. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta Ralph löytyi elossa maan alta.

Sarah kertoo Independent lehdelle seuraavasti:

– Ralph löytyi noin 1,5 metriä maan alta, mutta saimme kaivettua hänet ylös kuopasta. Tämä pelastusoperaatio kesti noin kaksi tuntia.

Ralph oli tipahtanut kaninkoloon. Sarah kertoi, että koiran tassut oli hieman ruhjeilla, sillä Ralph oli yrittänyt päästä kolosta ylös siinä onnistumatta. Ralph oli myös aliravittu, sillä hän ei ollut syönyt eikä juonut neljään päivään.

Onneksi Ralph on kunnossa ja takaisin perheensä luona.

Ralph oli kovasti ikävöinyt perhettään!

Exit mobile version