Koira avasi joululahjansa – hillitön reaktio sisältä paljastuneeseen yllätykseen sulattaa sydämesi

12-vuotiaalla kultaisellanoutajalla nimeltä Cash oli hyvin erityinen toive joulupukille, joka toteutui muutama vuosi sitten liikuttavalla tavalla.

Koiran perhe oli päättänyt toteuttaa tämän toiveen siitä, ettei se olisi enää yksin ainoa perheen nelijalkainen ja pörröinen jäsen. Niinpä he olivat hankkineet tälle yllätyksenä pienen ystävän.

Perhe otti koiranpennun täysin salaa, eikä paljastanut asiaa tai näyttänyt pienokaista Cashille ennen suurta päivää.

He päättivät yllättää 12-vuotiaan vanhuksen jouluaattona kotonaan Yhdysvaltain Michiganissa.

Aattoiltana omistaja sitten astui yllättäen ovesta sisään mukanaan lahjapaketti, joka oli osoitettu Cashille. 12-vuotias koiravanhus kiinnostui heti siitä, mitä lahja pitäisi sisällään.

Kuva: Youtube / Inside Edition

Menetti ystävän pari vuotta aiemmin

Perheeseen oli jo aiemmin kuulunut kaksi koiraa, joten Cash oli saanut nauttia sisaruksen seurasta jo aiemmin elämässään. Inside Editionille antamassaan haastattelussa perhe kuitenkin kertoi, että heidän toinen koiransa oli valitettavasti kuollut muutamaa vuotta aiemmin.

Siksipä yllätys olikin melkoinen, kun Cash avasi lahjansa sai vielä vanhoina päivinä vierelleen ihanan pikkusisaruksen. Koiran reaktiosta voi todella nähdä, miten täynnä iloa se oli lahjansa saatuaan.

Katso nyt vaikka itse, mutta varoitan, tämä voi saada aikaan liikutusta sekä ilon kyyneliä:

Koirat ovat ihania ja todella ihmisten parhaita ystäviä. Jaa tätä, jos olet samaa mieltä ja sinustakin Cashin reaktio oli mahtava!