Koira alkoi haukkua meren rannalla olevaa kiveä – silloin omistaja näkee jonkin pärskivän vedessä ja toimii välittömästi

En tiedä onko kyse kohtalosta vai ei, mutta aina välillä elämässä törmää tilainteisiin, joissa tuntuu siltä, kuin kohtalo olisi asettanut sinut oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan.

Juuri niin kävi myös tässä tapauksessa Rich Wilcockille sekä hänen koiralleen Leialle.

Ollessaan Cricciethin rannalla Walesissa Leia alkoi yllättäen haukkua voimakkaasti, eikä Rich ymmärtänyt, mistä koira riehaantui.

Hyvin pian hän huomasi kuitenkin jonkin kiveä muistuttavan liikkuvan veden pinnalla aivan rannan tuntumassa.

Rich Wilcock ja hänen koirallaan Leialla on tapana käydä kävelyllä meren rannalla Cricciethissä Walesissa. Tuona kohtalokkaana päivänä heidän arkinen kävelynsä rannalla sai kuitenkin hyvin yllättävän käänteen.

Koira alkoi haukkua

Rich oli kuvaamassa kaunista maisemaa, kun Leia yllättäen alkoi haukkua. Se juoksenteli edestakaisin rannalla, eikä Rich voinut ymmärtää, mitä koira halusi.

Kun Leia lopulta juoksi rannalla olleen kiven näköisen asian päälle, omistaja ymmärsi ymmärsi sen löytäneen jotain erikoista.

Kuva: Youtube/Leaderlive

Rich juoksi rannalle ja näki jotain täysin odottamatonta. Rantavedessä makasi pieni delfiini täysin avuttomana yksin ja jumissa. Se ei päässyt liikkeelle, eikä siksi takaisin veteen.

– Aluksi luulin sitä pieneksi haiksi, sillä se oli vain noin 45 senttiä pitkä, mutta kun näin sen lähempää ymmärsin sen olevan delfiini, hän kertoo The Daily Post -lehdelle.

Löysi rantautuneen delfiinin

Rich ymmärsi heti, että nyt olisi toimittava nopeasti. Delfiini ei voisi selviytyä kuivalla maalla, vaan sen olisi päästävä nopeasti takaisin mereen.

Kuva: Youtube/Leaderlive

Richillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin käynnistää pikaisesti pelastusoperaatio, niinpä hän tarttui hellästi delfiiniin ja alkoi johdattaa sitä kohti syvempää vettä.

Pelasti delfiinin

Koska delfiini oli vielä hyvin pieni, ei Richillä ollut vaikeuksia liikuttaa sitä yksinään. Onneksi miehen rakas koira oli löytänyt rantaan huuhtoutuneen nisäkkään ajoissa, sillä päästyään syvemmälle veteen se pinkaisi vauhdilla takaisin merten syvyyksiin.

– Leia on hyvin viisas koira. Viisaampi kuin muut. Olemme nähneet usein delfiineitä ja pyöriäisiä leikkimässä meressä Cardiganin lahdessa. Criccieth on loistava paikka kesäisin, jos haluaa nähdä niitä, Rich kertoo.

Pelastusoperaation jälkeen Rich seurasi rantavedestä, kuinka delfiini jatkoi hitaasti mutta varmasti matkaansa takaisin merelle.

Kuva: Youtube/Leaderlive

Mies pysyi lopulta koiransa kanssa rannalla vielä tunnin pelastuksen jälkeen varmistaakseen, että delfiini varmasti oli päässyt turvallisesti pois rannalta.

”Upeaa työtä”

Seawatch Foundation -järjestön edustaja kehui Leian ja Richin toimintaa avoimesti heidän pelastusoperaationsa jälkeen.

– Johtuen kovista tuulista on hyvin todennäköistä, että se oli joutunut harhaan vahinngossa, eikä rantautunut esimerkiksi mistään vakavammasta sairaudesta johtuen. Uskomme sen päässeen turvallisesti takaisin merelle. On upeaa nähdä, että ihmiset (ja koirat!) auttavat eläimiä, kun ottaa huomioon vielä miten etäisestä paikasta oli kyse. Rich teki upeaa työtä auttaessaan delfiinin takaisin veteen, edustaja kertoi Wales Online -sivustolle.

Katso video Richin Leian pelastusoperaatiosta alla olevasta upotuksesta:

Aivan upeaa työtä ja mahtavaa, että Leia-koira oli valppaana ja havaitsi hädässä olleen delfiinin poikasen nopeasti.

Jaa tätä kiittääksesi kaksikkoa hienosta työstä!