Kettu valmistautui hyökkäämään kissan kimppuun – katso nyt, kun tilanne saa yllättävän käänteen

Ketut ovat ennalta arvaamattomia otuksia, joita esiintyy melkein kaikkialla ympäri maailman. Käytännössä ne ovat kilttejä ja täysin vaarattomia ihmisiä kohtaan, mutta ne voivat hyökätä muiden eläinten kuten esimerkiksi lemmikkien kimppuun.

Ei siis mikään ihme, että tämän videon kuvannut nainen oli tukehtua kahviinsa, kun hän huomasi kadulla kävelevän ketun, joka oli aikeissa syöksyä kohti siellä ollutta kissaa.

Tilanne vaikutti pelottavalta, mutta sitten täysin odottamatta se saikin yllättävän käänteen…

Kuva: Youtube

Ketun näkeminen ei ole kovin erikoinen tilanne missään päin Suomea. Niitä on lähes jokaisessa metsässä ja tasaisin väliajoin ketut myös tunkeutuvat ihmisten pihoille sekä kaupunkeihin etsiessään ruokaa.

Ketut ovat yleisesti melko arkoja eläimiä, jotka pakenevat nopeasti ihmisen nähtyään, mutta kun ne kohtaavat toisen eläimen, voi tapahtua mitä vain.

Kuva: Youtube

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan ketut hyökkäävät helposti esimerkiksi kissojen kimppuun kohdatessaan niitä ulkona.

– Ketut syövät sen, mitä löytävät – tai ainakin yrittävät vaihtelevalla menestyksellä. Ne eivät kuitenkaan yleensä ota liian suuria riskejä saalistaessaan, asiantuntija Anders Hedström kertoo SVT:lle.

Kuva: Youtube

Kissat ovat itsekin melko tarkkaavaisia eläimiä, eikä niiden ensimmäinen vaisto ole aina karata välittömästi, kun ne kohtaavat yllättäviä tilanteita pihoilla partioidessaan.

– Lähes yksikään kissa ei pääsääntöisesti lähde pakenemaan. Sen sijaan ne kumartuvat maahan ja pysyvät matalina aivan kuin pysyäkseen piilossa. Näin voi reagoida myös esimerkiksi ilves, kun se kokee uhan, Hedström jatkaa.

Tämän videon kuvannut ihminen varmasti kuvitteli ketun hyökkäävän kissan kimppuun – kuten varmasti kuka tahansa muukin olisi voinut olettaa.

Katso nyt videolta, mitä tämän kaksikon kohtaamisessa todella tapahtui:

Jaa tätä uskomatonta videota kaksikon leikeistä myös kaikille ystävillesi, he eivät takuulla tule pettymään!