Kävelykykynsä menettänyt koira löytyi jätteiden seasta – ohikulkija hälytti apua nähtyään sen takajalat

Intialainen eläinsuojelujärjestö nimeltään Animal Aid Unlimited perustettiin vuonna 2002. Kyseisen eläinsuojelujärjestön tavoitteena on auttaa kodittomia eläimiä ja taistella eläinten oikeuksien puolesta. Intiassa on parhaillaan käynnissä erilaisia projekteja, joiden tarkoituksena on auttaa katukoiria leikkaamalla ja rokottamalla niitä.

Eläinsuojelujärjestö pelastaa hädässä olevia löytöeläimiä. Työntekijät tekevät tärkeää työtä eläinten hyväksi. Eräänä päivänä eläinsuojelujärjestön työntekijät saivat vihjeen loukkaantuneesta koirasta. Koditon koira makasi löytöhetkellä jätteiden seassa syrjäisellä kadulla.

Kuva: Youtube / Kuvakaappaus

Koira istui liikkumatta

Ohikulkija oli kuullut koiran avunhuudon. Koira haukkui kovaäänisesti saadakseen apua. Työntekijät kiirehtivät paikalle auttamaan loukkaantunutta koiraa. Koira istui liikkumatta, sillä sen takajalat olivat sidottuna yhteen. Koira ääntelehti kovaäänisesti kovien kipujen takia.

Eläinlääkärissä selvisi, että koiralla ei ollut näkyviä vammoja. Koiralla oli selvästikin paljon kipuja takajaloissaan, jonka takia se ei uskaltanut ottaa askeleita.

Koira sai nimekseen Comfy. Comfy-koira pelkäsi ihmisiä, eikä antanut kenenkään tulla lähelle. Kuukausien tutustumisen jälkeen koira uskalsi hakeutua ihmisten seuraan.

Kuva: Youtube / Kuvakaappaus

Työntekijät olivat alkuun siinä uskossa, että koira oli menettänyt kävelykykynsä lopullisesti. Koiran takajalat olivat kipeät, mutta pitkän kuntoutumisjakson jälkeen se pystyi taas kävelemään. Koira sai toisen mahdollisuuden parempaan elämään. Videolla nähdään, kun koira ottaa ensiaskeleensa pitkän kuntoutumisjakson jälkeen.

Katso video tästä:

Eläinsuojelujärjestöt tekevät hienoa työtä eläinten hyväksi!

Paina Jaa-nappia, jos olet kanssani samaa mieltä!