Kaksikko näkee tiellä jotain mikä kiinnitti heidän huomionsa – tiesivät, että nyt tulee toimia nopeasti

Aina silloin tällöin eteemme tulee tilanteita, joita emme olisi koskaan osanneet odottaa, mutta sydämemme kuitenkin tietää miten tulee toimia.

Muutama viikko sitten Reddit-käyttäjä  Klaanigan jakoi tilillään kuvia pienestä kissanpennusta.

Hän kertoo, että hän löysi sen äitinsä kanssa keskeltä tieltä ja heille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin toimia oikein ja pelastaa se.

Kuvat ovat todella sydäntäriipaisevia ja ne ovatkin saaneet monet jakamaan kuvia eteenpäin.

Käyttäjä kertoo, että hän oli kävelyllä äitinsä kanssa, kun he näkivät tiellä jotain mikä kiinnitti heidän huomionsa.

Se oli pieni kissanpentu, joka oli todennäköisesti vaan muutaman päivän ikäinen. Se makasi tiellä henkihievereissä ja he päättivät ottaa pennun mukaansa.

Kissanpentu oli aivan litimärkä ja he eivät olleet aluksi edes varmoja onko se edes elossa.

Hetken päästä he kuitenkin ymmärsivät, että kissa oli vielä elossa ja tiesivät, että nyt tulee toimia nopeasti.

He veivät kissan kotiinsa, kuivasivat sen ja antoivat sille maitoa. Pikkuhiljaa se alkoi taas näyttää elon merkkejä.

Pentu oli selvästi ollut nälissään, sillä niin halukkaasti se joi sille tarjottua maitoa. He hoivasivat ja pitivät hyvää huolta pennusta, joka oli kokenut kovia.

Nyt pieni pentu voi jo paljon paremmin, kiitos näiden sydämellisten pelastajien! Jaa juttu Facebookissa, jos maailmassa tulisi olla enemmän tämän kaltaisia ihmisiä!

Kuvat: Klaanigan/ Imgur