Joutsen ”kuoli sydänsuruihin” pesän tuhoamisen ja poikasten kuoleman jälkeen

Eläinaktivistien mukaan joutsen on kuollut Iso-Britanniassa johtuen siitä, että sen kuoriutumattomat poikaset tapettiin teinipoikien toimesta, jotka tuhosivat sen pesän.

Paikallislehden mukaan joutsenen pesä oli sijainnut Manchester Canal -kanaalin varrella Boltonissa Englannissa. Lehden mukaan ryhmä teinipoikia oli keväällä heitellyt kiviä sekä tiiliä pienellä saarelle, jonne joutsen oli tehnyt pesänsä.

Teinien käsittämätön toiminta tuhosi lopulta kolme joutsenen hautomista kuudesta munasta. Emo oli kuitenkin syvästi järkyttynyt ja häiriintynyt pesäänsä kohdistuneesta vandalismista sekä syntymättömien pienokaistensa menetyksestä.

Kuva / Facebook

Eläinaktivistit ovat seuranneet lintujen pesää tarkasti tapahtumasta lähtien ja nyt he kertovat, että uros poistui pesästä kaksi viikkoa sitten, eikä koskaan palannut takaisin. Stressin uskotaan ajaneen sen pois paikalta.

Kyse on poikkeuksellisesta tapauksesta, sillä joutsenet pariutuvat koko elämänsä ajaksi, eivätkä normaalisti jätä puolisoaan yksin ikinä ilman painavaa syytä.

Tilanne johti siihen, että yhä lisää jäljellä olevista munista tuhoutui ja poikasia kuoli niin, että lopulta vain yksi oli enää jäljellä.

Sitten aikaisin viime viikolla saatiin kuulla todellinen suru-uutinen, kun joutsenemo löydettiin kuolleena samaisesta pesästä.

– Ei ole paljoa sanottavaa. Se kuoli luultavasti sydänsuruihin elämänkumppaninsa kadottua stressin takia pois paikalta, aktivisti Sam Woodrow totesi Manchester Evening News -lehdelle.

Kuva / Facebook

Samaan aikaan Michael Mason niminen mies kirjoitti paikallisille asukkaille suunnatulle ”All About Bolton” Facebook -sivulle näin:

”En todellakaan olisi halunnut julkaista tätä kirjoitusta tänään, sillä se on surullinen.

Olen yrittänyt pitää teidät kartalla tästä joutsenesta, joka muni kuusi munaa, joista kolme joutui nuorten tuhoamiksi ja sen jälkeen sitä ovat häiriköineet koirat, ankat sekä muut vesilinnut niin, että se menetti vielä kaksi muutakin munaansa.

Sen kumppani jätti sen yksin ja surukseni sain kuulla tänä aamuna, että emo oli löydetty kuolleena makaamasta pesästä. En voi kuin itkeä seurattuani sen elämää viimeisten 12 viikon ajan.”

Ihmisten kysyessä syytä joutsenen omituiseen kuolemaan myös Mason joutui toteamaan syynä olevan suru.

– Ollakseni rehellinen, uskoisin syynä olevan sydänsurut.

Viranomaiset käynnistivät tutkinnan

Iso-Britannian virallisen eläinsuojelujärjestö Royal Society for the Prevention of Cruelty to Animalsin tiedottaja kommentoi tapausta näin:

”Tämä on hyvin surullinen käänne ja on hirveää kuulla tuon poloisen joutsenen kuolemasta.

Olemme käynnistäneet tutkimuksen aiemmasta joutseneen liittyvästä häirinnästä ja pyydämmekin kaikkia, joilla on mitään tietoa tapaukseen liittyen ottamaan yhteyttä viranomaisiin.

Joutsenet, niiden pesät sekä munat ovat suojeltuja lailla.”

Miten järkyttävä tarina. Sydämeni itkee verta, kun kuulen tämän kaltaisista tilanteista, joissa eläimiin on kohdistettu täysin tarpeetonta vääryyttä ja väkivaltaa.

Ole hyvä ja jaa tätä artikkelia, jotta voimme opettaa ja muistuttaa kaikkia siitä, että jokaisella eläimellä on oikeus elämään.