Isä yllättyi katsoessaan ulos ikkunasta – ei voinut pidätellä naurua nähtyään, mitä karhu teki takapihalla

Kanadassa asuva perheenisä Scott Willhite sai kotinsa takapihalle varsin yllättävän vieraan edellisviikon sunnuntaina.

Pihalle ei ilmestynyt karhu ei ainoastaan tehnyt yllättävää sisääntuloa, vaan se päätti täysin odottamatta alkaa myös leikkiä jalkapallolla tietämättä, että päätyi videolle.

Talvi tekee parhaillaan tuloaan ja karhutkin alkavat valmistautua yöpuulle. Ennen sitä ne kuitenkin syövät vatsansa täyteen valmistautuakseen pitkään ja kylmään talveen. Eräs kanadalainen karhu päätti kuitenkin tehdä hieman toisenlaisia valmisteluita.

Kun Scott Willhite oli kotona kahden poikansa kanssa, he saivat yllättäen huomata, että kodin takapihalle ilmestyi kookas karhu.

– Olin puhumassa puhelimessa, kun yhtäkkiä näin karhun kävelevän pihamme läpi, hän kertoo Storyful -sivustolle.

Odottamaton vierailija huomasi pian takapihalla olleen jalkapallon ja alkoi uteliaasti tutkia sitä.

Scott käytti tilanteen välittömästi hyväkseen ja nappasi useita valokuvia sekä hienon videon karhusta sen leikkiessä lumessa perheen kodin takapihalla jalkapallon kanssa.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin selvästi leikkeihinsä tyytyväinen karhu nousi ylös ja poistui paikalta jättäen perheen rauhaan. Scott ja hänen poikansa taas olivat iloisia siitä, että saivat todistaa näin erikoisen näyn kotinsa takapihalla.