Isä lähtee seuraamaan 9-vuotiasta poikaansa – hänen sydämensä särkyy, kun hän näkee minne poika menee

On asioita jotka tekevät vanhemmista tosi ylpeitä omista lapsistaan. Näitä ovat muun muassa ystävällisyys, myötätunto ja anteliaisuus ja jos lapsilta löytyy näitä ominaisuuksia, on suurempi todennäköisyys, että lapsista kasvaa myös myötätuntoisia aikuisia.

9-vuotiaan Filippiineillä asuvan Kenin vanhemmat voivat olla todella ylpeitä lapsestaan.

Päivittäin hän lähti kotoaan ja vanhemmat eivät tienneet minne poika lähti. Kun isä lähti yhtenä päivänä seuraamaan Keniä ja vihdoin näki minne poika oikein suuntasi, hänen sydämensä särkyi.

Kenin isä sai huomata, että hänen pojallaan on todella suuri sydän. Ken nimittäin käveli päivittäin syöttämään kodittomia katukoiria.

Koko elämänsä kadulla asuvat koirat ovat arkoja ja ovat oppineet varomaan ihmisiä, mutta Ken sai muodostettua niihin luottamuksen ja koirat päästivät pojan lähelleen.

Aluksi koirat vierastivat myös Keniä, eivätkä päästäneet häntä 50 metriä lähemmäksi, mutta mitä useammin ne näkivät pojan sitä enemmän ne luottivat häneen.

Lopulta Ken pääsi jopa rapsuttamaan muutamia koiria.

Nähtyään poikansa vilpittömän teon, päätti hän että heidän täytyy yhdessä tehdä vielä enemmän kodittomien koirien avuksi.

Yhdessä he ovat perustaneet hyväntekeväisyysjärjestön ”Happy Animals Clubin”, joka auttaa kodittomia koiria.

Järjestö on ollut totaalinen menestys! Kenin isä rakensi suuren aitauksen ja talon kodittomille koirille ja nyt niiden ei enää tarvitse vaeltaa kadulla etsimässä ruokaa.

Ja tämä kaikki alkoi siitä, kun pienellä pojalla oli suuri sydän ja vilpitön halu auttaa kodittomia koiria.

Miten upea teko Keniltä ja hänen isältään! Tykkää ja jaa, jos tällaisia lapsia tarvitaan lisää maailmaan.