Isä kuvasi tyttärensä leikit 4 metrisen käärmeen kanssa – videosta nousi valtava kohu

On lähes mahdotonta selata sosiaalista mediaa näkemättä kuvaa pienestä lapsesta yhdessä perheen lemmikin kanssa. Useimmissa tapauksissa kyse on koirasta tai kissasta, mutta erään perheen kohdalla heidän vauvansa rakas lemmikki onkin käärme.

Neljä metrinen burmanpyton Nay-Nay asuu yhdessä perheensä kanssa White Laken kaupungissa Yhdysvalloissa.

Perheenisä Jamie Guarino on omistanut Nay-Nayn pienestä asti, mutta nyt se on kasvanut jo täysikokoiseksi käärmeeksi, joka kykenisi kuristamaan saaliinsa minuuteissa villien serkkujensa tapaan.

Jamie kuitenkin kohtelee rakasta lemmikkiään samoin, kuin moni muu kohtelisi vaikkapa perheen suloista ja hellää koiraa antaen sen esimerkiksi leikkiä ja painia lattialla kolmen pienen tyttärensä kanssa.

YouTube

Hän on jopa jakanut sosiaaliseen mediaan videon, jossa reilu vuoden ikäinen tyttärensä leikkii lattialla 4 metrisen käärmeen kanssa. Tuo video aiheutti nopeasti melkoisen kohun perheen ympärille.

Käärmeiden käsittelijänä 16-vuotiaasta saakka toiminut Jamie haluaa omien kuvien sekä videoidensa avulla muuttaa ihmisten asenteita matelijoita kohtaan.

Videolla voi nähdä, kuinka hänen pieni tyttärensä makaa lattialla käärmeen vain luikerrellessa tämän päällä.

– Tämä kaveri rakastaa käärmeitään, mikä on täysin oikein, mutta se on sokaissut hänet siltä faktalta, että kyse on vaarallisesta eläimestä, etenkin kun lapset ovat mukana, eräs katsoja kommentoi ABC7 News -sivuston mukaan.

Dad lets 14-month old toddler play with 13ft-PYTHON but insists ...
YouTube

Jatkuvasti videoita itsestään ja kahdesta vanhemmasta tyttärestään käärmeiden parissa YouTube -kanavalleen jakava Jamie on kuitenkin toista mieltä ja väittää, että ihmiset on turhaan ohjelmoitu pelkäämään käärmeitä.

– Kun ihmiset näkevät tämän videon, he reagoivat pelolla ja negatiivisuudella. Enkä minä voi ymmärtää syytä, hän sanoo ja jatkaa:

– Kyse on meihin istutetusta pelosta ja uskon, että ihmiset on suorastaan aivopesty siihen (pelkäämään käärmeitä).

– Te, jotka kuvittelette tämän videon olevan vastuuton tai vaarallinen, niin miettikää nyt hetki. Älkää tuomitko meitä oman pelkonne tai sellaisen asian takia, jota ette ymmärrä. Käärmeet voivat – ja ovatkin – hyvin rakastavia eläimiä, hän linjaa.

Trulyn jakamalla videolla monet ovat tukeneet Jamien ratkaisua antaa perheen lemmikkikäärmeen kulkea vapaasti talossa ja myös hänen pienen tyttärensä ympärillä.

In the video uploaded by Truly many have come out in support of Jamie allowing his snake to move freely around his young daughter.

This Dad Says You Shouldn't Be Outraged By This Video Of His ...
YouTube

– Kunnioitan tätä miestä valtavasti… ihmisten on ehkä vaikea ymmärtää sitä, mutta hän on ammattilainen ja tuntee selvästi käärmeensä ja on helposti nähtävissä, että käärme on rauhallinen, eikä edes juurikaan kiinnostunut pienestä tytöstä vaan lähinnä tutkii ympäristöään, eräs kommentoi.

– Käärmeet ovat upeita eläimiä ja ne ovat myös hyvin rakastavia huolimatta niiden maineesta. Kuunnelkaa tätä kaveria ihmiset. Käärmeet EIVÄT ole sitä, mitä luulette…

Monien mukaan käärmeen ympärillä on täysin turvallista olla niin kauan, kunhan se ei tunne oloaan uhatuksi tai nälkäiseksi.

Valitettavasti viranomaiset eivät kuitenkaan jakaneet tätä näkökantaa, vaan piirikunnan syyttäjänvirasto käynnisti tapauksesta tutkinnan vuonna 2015, kertoo Oakland Free Press.

Jamie on kuitenkin jatkanut käärmeiden parissa työskentelyä negatiivisista kommenteista ja kohusta huolimatta.

https://youtu.be/q3qc-y24Fd4

Mitä mieltä sinä olet tämän isän ratkaisusta antaa pytonin luikerrella pienen lapsen päällä tuolla tavalla – vastuullista vai ei?

Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa!