Ilotulitteiden aiheuttama paniikkikohtaus tappoi vanhan koiran – kuoli omistajansa syliin

Yhdysvaltalaisten juhliessa heinäkuun 4. päivää viime viikolla monet juhlijat räjäyttelivät ilmaan ostamiaan ilotulitteita.

Samalla kun monet nauttivat kauniista ilotulitteista ja niiden kuvioista taivaalla on kuitenkin tärkeää muistaa, että koirat ja monet muut eläimet eivät pidä niistä: koirien kuulo on hyvin herkkä ja kovat äänet voivat aiheuttaa niille pelkoa sekä ahdistusta.

Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlat heinäkuun 4. päivänä saivat ikävän käänteen ainakin yhden perheen kohdalla, kun heidän iäkäs koiransa menehtyi ilotulitteiden paukkeesta johtuneen paniikkikohtauksen takia.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=2147458408884044&set=a.1537686099861281&type=3

Antonella Modasjazh kertoi perheen tarinan Facebookiin jakamassaan viestissä. Hänen mukaansa perheen Magui niminen koira kuoli itsenäisyyspäivänä saatuaan lukuisia paniikkikohtauksia räjähtelevien ilotulitteiden takia.

– Se oli vanha ja pelkäsi kuollakseen ilotulitteita, Antonella kirjoitti Daily Starin mukaan.

– Emme tienneet minne olisimme laittaneet sen siksi aikaa, kun muut ihmiset naapurustossa juhlivat ja pitivät hauskaan. Sille se oli aivan kamalaa.

Perheen kerrotaan yrittäneen soittaa useille paikallisille eläinlääkäreille, mutta yksikään heistä ei ollut vastannut puhelimeen. Lopulta iäkäs koira menehtyi Antonellan pojan pidellessä sitä tärisevänä sylissään.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=2147458442217374&set=a.1537686099861281&type=3

Surevalle perheelle minkäänlainen juhla ei ole heidän rakkaan koiransa hengen arvoinen.

– Teidän hauskanpitonne pelotti sitä ja sai aikaan ennen näkemättömän paniikin, Antonella kirjoitti.

Perheen tapaus oli traaginen muistutus meille kaikille siitä, millaisia vaikutuksia ilotulitteilla voi olla koirille. Vaikka tilanne ei aina ole hengenvaarallinen kuten tässä tapauksessa, niin kovat äänet ja pauke voivat aiheuttaa silti vakavia oireita monille koirille.

Tämä surullinen tapaus on tärkeä muistutus myös meille suomalaisille, vaikka useimmiten ammummekin ilotulitteita vain uutena vuotena.

Mikäli jostain syystä aiot ampua raketteja jatkossa, niin muistathan varoittaa etukäteen naapureitasi, jotta he voivat valmistella lemmikkinsä pauketta varten.

Jaetaan tätä tärkeää muistutusta kaikille.