Iäkäs mies kuvitteli murtovarkaiden riehuvan vajassa yöllä – riistakamera paljasti lopulta uskomattoman näyn

Englannin Gloucestershiressa asuva 72-vuotias Stephen Mckears alkoi epäillä mielenterveyttään, kun hän havaitsi esineiden liikkuneen pihalla sijaitsevassa vajassa yön aikana.

Voisiko kyse olla varkaista? Onko vajassa haamuja?

Hän huomasi jopa työkalujen sekä ruuvien vaihtaneen paikkaa laatikoista toiseen yön aikana pohtien, kuka teon takana voisi olla.

Saadakseen vastauksia omituiseen tapaukseen hän päätti asentaa vajaan valvontakameran kuvaamaan tilannetta. Se paljastikin lopulta tilanteen, joka sai miehen hieraisemaan silmiään seuraavana päivänä.

– En tiennyt aluksi, mistä oli kyse. Lapseni sanoivat kyseen olevan aaveista, Stephen kertoi Daily Mail -lehdelle.

– Eräänä päivänä tyhjensin altaan ja levitin kaikki sen vierelle – seuraavana päivänä ne olivat taas sen sisällä. Luulin olevani tulossa hulluksi, hän jatkaa.

Seuraavaksi Stephen päätti lainata riistakameraa ystävältään ja asentaa sen vajaan selvittääkseen, kuka näiden yöllisten selkkausten taustalla olisi.

Facebook / Stephen Mckears

72-vuotias mies pyysi naapuriltaan Rodney Holbrookilta apua. Kun miehet katselivat kameran tallentamaa kuvamateriaalia he eivät voineet uskoa, mitä kahden tunnin mittaiselle videolle oli tallentunut. Nyt tuota videota on jaettu jo ympäri maailman.

Syylliseksi paljastui lopulta hiiri, joka oli onnistunut siirtämään yli kaksi kertaa itsensä painoisia esineitä työskennellessään öisin siistien Stephenin vajaa.

– Olen alkanut kutsua sitä Brexit hiireksi, sillä se varastoi tavaroita varautuakseen Brexitiin, Stephen naurahti Boredpanda -sivustolle.

Kuva: Youtube

Hän jatkaa kuvailemalla, kuinka painavia hiiren nostamat esineet olivat:

– Painavin oli muovinen kiinnike, joka oli letkun päässä – sekä sähkökäyttöisen poran ketju.

Naapuri Rodney Holbrook, joka on innokas luontokuvaaja, oli todella iloinen kaksikon tekemästä löydöstä.

– Olen kutsunut häntä Metalli Mikiksi, mutta jotkut ovat sanoneet sen vain olevan ylpeä hiiri, hän sanoo.

– Olin ällistynyt nähdessäni sen – se on todellakin ilmiömäinen hiiri.

Hiiri vaikuttaisi tekevän siivoamisurakkansa aina keskiyön ja noin puoli kolmen välille. Se on nyt pitäytynyt tuossa samassa rutiinissa kuukauden päivät.

Videon nähneet ihmiset ympäri maailman ovat aivan yhtä ällistyneitä kuin Rodney ja Stephen.

Kuva: Youtube

– Olisin valmis maksamaan tuolle hiirelle miten paljon tahansa juustoa se haluaakaan, jos se opettaa lapsilleni, kuinka omat jäljet siivotaan, eräs Facebook -käyttäjä kommentoi.

– Missä tämä hiiri on ja haluaisiko se asua kanssani? kyselee toinen.

Voit katsoa hiiren öisen siivousrutiinin alla olevalta videolta:

https://youtu.be/X7o28wyXhts

Miten uskomaton pieni otus! Paina Tykkää tai Jaa -nappia, jos olet samaa mieltä! On vaikea olla hymyilemättä tätä katsellessa!