Hyviä uutisia norsuille: Kiina kieltää kaiken norsunluukaupan – 170 tehdasta suljetaan

Kiina on maa, jota on jo pitkään pidetty yhtenä norsunluukaupan suurimmista markkinoista laillisilla sekä laittomilla markkinoilla.

Tämä tarkoittaa sitä, että tuhansittain norsuja on tapettu vuosittain pelkästään tämän bisneksen ylläpitämiseksi, mutta nyt sille on saatu päätös. Vuoden vaihtuessa Kiinassa hyväksyttiin uusi laki, joka kieltää kaiken norsunluukaupan.

National Geographicin mukaan noin 30 000 afrikan norsua tapetaan vuosittain norsunluun takia. Yksittäisenä maana Kiina on ollut yksi suurimmista tekijöistä tuon markkinan kasvussa. Nyt se kaikki kuitenkin päättyy.

Kuva: Ben Curtis

170 käsittelylaitosta suljetaan

Yhdysvallat hyväksyi lain, joka kielsi norsunluukaupan jo kesäkuussa 2016 ja nyt myös Kiina on lähtenyt samalle tielle. Joulukuun viimeisestä päivästä lähtien kaikki norsunluukauppaan liittyvä toiminta on laissa kiellettyä maassa ja tämän vuoksi noin 170 erilaista tehdasta ja käsittelylaitosta tullaan sulkemaan, kertoo WildAid -järjestö.

”Voimme lähteä onnellisina uuteen vuoteen 2018 tietäen, että norsut ovat nyt hieman paremmassa turvassa maailmassa kiitos Kiinan uuden päätöksen. Norsunluun hinta markkinoilla on laskenut ja lainsäädännöt Afrikassa sekä Aasiassa ovat hidastaneet kauppaa,” WildAid -järjestön johtaja Peter Knights sanoo Huffington Postille.

Oli jo aikakin. Kaikkien maiden pitäisi mielestäni tehdä kaikkensa, jotta norsujen turha tappaminen saataisiin loppumaan. Jaa tätä artikkelia levittääksesi tätä sanomaa.