Omistaja ja koira ajelevat täydessä hiljaisuudessa – katso nyt koiran reaktiota, kun musiikki lähtee soimaan

Jokainen meistä on joskus matkustanut autossa yhdessä ystävän kanssa ja kuullut hyvän kappaleen lähtevän soimaan, jolloin on vain pakko yhtyä mukaan lauluun.

Niin teki myös tämä Melissa niminen nainen.

Ainoa ero tilanteessa on se, että hänen vierellään laulamassa istuva ystävä on hieman erilainen kuin yleensä.. nimittäin hänen koiransa Honey!

Honey-koira rakastaa musiikin kuuntelua aivan kuten me ihmisetkin. Sen suosikkikappale on omistajan mukaan Michael Jacksonin ”Will You Be There”.

Jos olet nähnyt elokuvan ”Free Willy – Pelastakaa Willy”, niin kyse on siis samaisesta kappaleesta, joka soi elokuvassa. Onkin siis vain sopivaa, että Honeyn suosikkikappale on peräisin elokuvasta, jossa ihminen ja eläin muodostavat välilleen upean ystävyyssuhteen.

Hyvin pian sinäkin saat nähdä, kuinka paljon Honey tätä kappaletta rakastaa.

Yhtyy kauniiseen lauluun

Kun Honey istuu autossa yhdessä omistajansa kanssa, kaikki tuntuu olevan täysin normaalia. Siis siihen saakka, kunnes auton radiosta lähtee soimaan juuri tuo sen suosikkikappale.

Tuolloin etupenkillä istuva koira ei voi enää pysyä hiljaa! Kappaleen käynnistyttyä sen on vain pakko yhtyä mukaan kauniiseen melodiaan.

Laulettuaan ensin alun melodian mukana Honey vaikuttaisi yrittävän myös laulaa sanojen mukaan ja onneksi hänen omistajansa kuvasi koko esityksen kaikkien meidän nähtäväksi.

Nyt tuo video on sulattanut tuhansien ihmisten sydämet ympäri maailman, eikä ihme! Katso nyt vaikka itse:

Mahtava koira! Jaa tätä hauskaa lauluesitystä myös kaikkien ystäviesi nähtäväksi!