Henkeäsalpaava näky: Luontokuvaaja tallensi mustan leopardin kuvaan ensimmäistä kertaa Afrikassa liki 100 vuoteen

Kuva: Youtube

35-vuotias Will Burrad-Lucas käytti avukseen erilaisia apukeinoja sekä langattomia liikkeentunnistimia, jotka oli asetettu strategisesti ympäri aluetta saadakseen haluamansa valokuvat.

Ja lopputulos on kyllä yksinkertaisesti todella upeaa katseltavaa.

Leopardi saa sen mustan värisävyn melanismista eli tummista pigmenteistä. Kyse on albinismin vastakohdasta, joka saa eläimille aikaan erittäin tumman värin.

Kuva: Youtube

Näin Will kertoo tapauksesta kirjoituksessaan:

– Selatessani läpi kuvia kameran näytöltä pysähdyin ja tuijotin kuvaa epäuskoisena… silmäpari tuijotti pelkästä pimeydestä… musta leopardi!

– En voinut uskoa sitä ja meni muutamia päiviä ennen kuin ymmärsin saavuttaneeni pitkäaikaisen unelmani, hän kertoo.

Biologisti Nicholas Pilfoldin mukaan kyse on yksistä ensimmäisistä vahvistetuista valokuvista, joihin on saatu vangittua musta leopardi.

– Olemme yhtä mieltä siitä, että nämä ovat ensimmäiset varmat kuvat mustasta leopardista Afrikassa liki 100 vuoteen ja tämä on ainoa alue koko Afrikassa, jossa mustia leopardeja on uskottu olevan, hän kertoo Daily Mailille.

Alla olevalta videolta voit nähdä, miten Will onnistui upean kuvasarjan ottamisessa:

https://youtu.be/ncHaQ_jG9Xs

Exit mobile version