Epäilty salametsästäjä kuoli kansallispuistossa – joutui elefanttien tallomaksi pakomatkalla

Epäilty salametsästäjä on kuollut Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikassa, kertoo maan kansallispuistoista vastuussa oleva SANParks -järjestö jakamassaan tiedotteessa.

Samaan aikaan riistanvartijat saivat vangittua kuolleen salametsästäjän epäillyn rikostoverin.

Kansallispuiston riistanvartijat olivat alueella tekemässä rutiininomaista kierrosta Phabenissa, kun he kohtasivat joukon epäiltyjä salametsästäjiä, jotka yrittivät paeta paikalta nopeasti.

Miesten jäljiltä paikalta löytyi monia salametsästykseen viittaaviaa tarvikkeita, kuten kirveitä.

Vartijat löysivät paikalta yhteensä kolme salametsästäjää, joista yksi kohtasi loppunsa pakomatkan aikana, tiedotteessa kerrotaan.

Kansallispuistoista vastuussa olevan järjestön julkilausunnon mukaan paenneet salametsästäjät olivat törmänneet joukkoon elefantteja pakomatkallaan, jolloin yksi miehistä oli kuollut jouduttuaan eläinten tallomaksi.

Salametsätäjä kuoli pakomatkan aikana jäätyään norsujen tallomaksi. Kuvituskuva: Shutterstock

Yksi epäillyistä saatiin kiinni, kun taas kolmas onnistui pakenemaan vartijoilta. Tapausta selvittävät nyt Etelä-Afrikan poliisivoimat.

”Olemme ylpeitä”

Puistonvartijat ovat iloisia kiinniotosta, mutta surevat sitä, että yksi epäillyistä kuoli operaation aikana.

– Olemme ylpeitä ryhmätyöstämme sekä vartijoidemme, lentäjiemme että koirapartioidemme työstä. On valitettavaa, että ihmishenki menetettiin tässä turhan takia. Ainoastaan sääntöjen, yhteistyön sekä päättäväisyyden avulla voimme suojella sarvikuonoja kansallispuistoissamme, Krugerin kansallispuiston johtaja Gareth Coleman toteaa tiedotteessa.

Monet salametsästäjät havittelevat sarvikuonojen sekä elefanttien syöksyhamapita sekä sarvia. Kuvituskuva: Shutterstock