Caitlyn sai viimein oikeutta: Koiraa järkyttävällä tavalla kiduttanut mies tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen

Tätä tapausta on kutsuttu yhdeksi viime vuosien julmimmista eläinrääkkäystapauksista. Kun Caitlyn niminen koira viimein löydettiin, niin sen kuono oli teipattu kiinni niin tiukalle, että se oli kärsinyt vakavia vammoja.

Mutta Caitlyn selviytyi. Tämän lisäksi koko maailma sai kuulla hänen tarinansa ja vaati koiralle oikeutta.

Ted Corvey niminen lakimies oli päättäväinen sen suhteen, että teosta vastuussa olevan henkilön tulisi saada kovin mahdollinen rangaistus.

VAROITUS: Alla olevat kuvat voivat järkyttää herkempiä katsojia.

15 kuukautta vanhan Caitlynin tarina tuli hetkessä tunnetuksi ympäri maailman, kun se löydettiin pahasti vahingoittuneena entisen omistajansa terassilta Charlestonissa Yhdysvalloissa.

Caitlynin entinen omistaja oli myynyt koiran 41-vuotiaalle miehelle vain 10 dollarin hinnalla. Mies oli pitänyt koiraa vain muutaman päivän, mutta onnistunut rääkkäämään tätä niin pahasti, että se melkein menehtyi vammoihinsa.

Caitlyn karkasi miehen luota ja se löydettiin lopulta alkuperäisen omistajansa terassilta. Löytöhetkellä Caitlynin kuono oli ollut teipattuna julmasti kiinni jo liki kahden päivän ajan.

Se oli hyvin vakavasti loukkaantunut.

Facebook/Charleston Animal Society

Kuonon ympärille rullattu teippi oli laitettu niin kireälle, että se oli pysäyttänyt verenkierron koiran kielessä.

”Tämä on vakavin eläinrääkkäys tapaus, jonka olen urani aikana nähnyt”, paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen johtaja Aldwin Roman totesi tavattuaan Caitlynin ensimmäisen kerran.

Caitlyn oli niin kovissa tuskissa, ettei se kyennyt edes juomaan tai syömään. Aluksi eläinsuojeluyhdistyksen väki ei tiennyt, tulisiko koira edes selviämään vammoistaan, sillä sen hermosto oli kärsinyt pahoja vaurioita miehen käsittelyssä.

Caitlyn joutui käymään useissa leikkauksissa, jotta sen suu ja kieli saatiin pelastettua.

Todellinen selviytyjä

Onneksi kaikki kuitenkin päättyi lopulta parhain päin koiran osalta ja tänä päivänä se on toipunut hyvin vammoistaan. Siitä on myös samalla tullut kuuluisuus. Esimerkiksi People Magazine -lehti valitsi sen tarinan vuoden parhaaksi selvitymistarinaksi vuonna 2015.

Teipin jättämät arvet ovat vielä näkyvillä sen kuonossa, mutta onneksi ne eivät enää aiheuta sille kipuja. Nyt Caitlyn on saanut uuden kodin rakastavasta perheestä, joka antaa sille kaiken sen huomion ja lämmön, mitä se tarvitsee.

Facebook/Charleston Animal Society

Eikä tarina pääty vielä tähän!

Kahden pitkän vuoden ajan lakimies Ted Corvey taisteli saadakseen oikeutta Caitlynille. Hän oli päättäväinen ja halusi saada teosta vastuussa olevan miehen rangaistavaksi rankimmalla mahdollisella tuomiolla eläinrääkkäyksestä.

Maaliskuussa 2017 hän viimein onnistui. Caitlyniä kiduttanut 41-vuotias mies tuomittiin 5 vuodeksi vankeuteen eläinrääkkäyksestä samalla kun hänelle luettiin 15 vuoden tuomio muista rikoksista.

Caitlyn the dog thanks Assistant Solicitor Ted Corvey for sticking with her case for almost two years and for getting the maximum sentence for her abuser! #JusticeforCaitlyn #IamCaitlyn #adoptatcas

Posted by Charleston Animal Society on Monday, March 27, 2017

”Mielestäni tämä lähettää selkeän viestin, että me emme aio enää hyväksyä tällaisia tekoja”, Aldwin Roman sanoi Post and Courier -lehdelle.

”Tulemme tekemään kaikkemme lain sallimissa puitteissa pysäyttääksemme eläin rääkkäyksen ja jatkossa aiomme yrittää saada lakeihin vielä muutoksia, jotta ne olisivat tiukempia.”

Mielestäni on täysin oikein, että eläinrääkkäyksestä pitäisi saada rankempia tuomioita. Jaa tätä artikkelia, jos myös sinä olet samaa mieltä ja haluat oikeutta kaikille maailman eläimille!