Auton alle jäänyt koira halvaantui ja hylättiin kadulle – viikkoja myöhemmin se ylitti kaikki odotukset

Maailma on iso paikka, jonne mahtuu paljon hyvää ja paljon pahaa.

Onneksi on niitä ihmisiä, jotka tekevät joka päivä valtavasti epäitsekästä työtä saadakseen vaakakupin nojaamaan hyvyyden puolelle.

Intialaisen Animal Aid United -järjestön työntekijät ovat juuri niitä ihmisiä, jotka laittavat itsensä likoon muiden vuoksi.

Eräänä päivänä järjestö sai puhelun koirasta, joka oli jäänyt auton alle jonka seurauksena sen takajalat olivat halvaantuneet.

Koiraparka ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Miksei se voinut liikkua? Sen videolle tallentuneet yritykset liikkua eteenpäin raahaten takajalkojaan etutassujensa avulla todella kouraisevat sydämestä.

Kun pleastajat saapuvat auttamaan sitä, koira antaa ensiksi silittää itseään, mutta kun se aavistaa, että sitä ollaan viemässä johonkin, se pelästyy.

Koirarukka yrittää piiloutua auton alle, mutta ei pääse liikkumaan kovinkaan nopeasti vammansa takia. Pelastajat nostavat sen hellästi viltin avulla autoon ja vievät sen eläinsairaalaan.

Sairaalassa todettiin, että koira oli kärsinyt vakavia hermovaurioita kolarissa. Hermovauriot ovat yleensä pysyviä.

Heidän oli kuitenkin pakko yrittää kaikkensa koiran parantumisen eteen.

Useiden viikkojen ajan koiralle annettiin hellästi ja kärsivällisesti fysioterapiaa. Koira oli oikein kiltti ja yhteistyöhaluinen potilas totuttuaan pelastajiin ja heidän saatua sen luottamus.

Hitaasti, mutta varmasti, eivät viikkojen saatossa koiran takatassut enää pettäneet sen painon alla. Viimein se pystyi taas seisomaan omin avuin, sitten kävelemään, ja lopulta juoksemaan.

Nyt Georgeksi nimietty koira kirmaa innoissaan pihan ympäri ja leikkii muiden koirien kanssa! Mikä uskomaton parantuminen.

Kiitos Animal Aid United! Olette kultaakin kallisarvoisempia.

Ihanaa, leikintäyteistä loppuelämää Georgelle!